Espoon Kauklahteen avataan ensi viikolla uusi K-supermarket, jonne tulee 20 asiakaspaikan viinibaari. Se myy Pirkka-viinejä.

K-supermarket Lasihytissä on myös juustohuone, jossa voi maistella juustoja ja viinejä juustomestarin ollessa paikalla.

Anniskelulain ja alkoholin myyntilupien erikoisuuksien takia kauppias Erkki Zaiedman voisi myydä asiakkaille viinilasillisia jo ennen kello 9:ää ja kello 21:n jälkeen, jolloin alkoholin myynti vähittäiskaupassa on kielletty. Lasihytti on avoinna puoli seitsemästä kymmeneen.

”Teoriassa tämä olisi mahdollista, koska anniskelulupaan saa jatkoaikaa, mutta emme me tule näin tekemään. Tämä on vain esimerkki sääntö-Suomesta”, Zaiedman kertoo.

Alkoholia on tarjolla ruokaostosten lomassa myös ainakin parissa S-ryhmän Food Market Herkussa Stockmannin tavaratalojen yhteydessä.

Zaiedmanin mukaan hänen kauppansa on Suomen ensimmäinen viiniä anniskeleva lähikauppa. Lupa heltisi kauppiaan mukaan lopulta helposti, kunhan puitteet ja valvonta olivat kohdallaan.

”Haluamme olla edelläkävijöitä ja viedä kulttuuria eurooppalaiseen suuntaan”, hän sanoo.

Lue laajempi juttu Kauppalehdestä.

LUE MYÖS:

Uusi alkoholilaki ei räjäyttänyt kulutusta: Odotettiin 40 % halvempaa olutta ja lonkeroa, mutta toisin kävi

Panimopomo turhautui verottajan 10-sivuisesta ohjeesta – ”Vain se pienpanimo voi joutua vaikeuksiin”