Osuuskunta Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro kertoo, että konsernin työntekijät saavat nyt työpaikalla apua oman taloutensa hallintaan velkojen järjestelylainojen avulla.

”Olemme liikkeellä ensimmäisinä Suomessa. Tämä on työnantajan vastaisku pikavippiongelmiin, sillä tarjoamme apua elämänlaatua heikentävää velkaantumista vastaan.”

Tradekan Puron mukaan lainsäädäntö on tärkeä pohja, mutta sen tueksi tarvitaan myös aidosti markkinaehtoisia välineitä. Konkreettisimmallaan työnantajan tuki näkyy työntekijälle työnantajan takaamana tai myöntämänä järjestelylainana.

Tradeka kertoo tunnistaneensa ongelman, johon se on hakenut kaksi ratkaisua.

”Emme tee tätä yksin, vaan kumppaneiden kanssa. Kumppaneiksi löysimme Takuusäätiön ja Solidaten”, Puro kertoo.

Tradeka rahoittaa Solidatea

Tradekan ja Takuusäätiön Palkka Haltuun -pilottihankkeen tarkoituksena on tuottaa palvelu, joka laajenisi kaikkien työnantajien käyttöön. Osana velkakierteiden katkaisupakettia Tradeka sijoittaa teknologiayhtiö Solidateen.

”Solidate järjestelee lainan siten, että luotonantaja lähtee siihen akordilla mukaan. Järjestelyyn neuvotellaan velkojen osittainen anteeksianto”, Puro taustoittaa.

Lue myös:

Puron mukaan Tradeka lainaa 0,5 miljoonaa euroa Solidaten järjestelylainatoimintaan. Käytännössä se tarjoaa työntekijöille lainaa halvemmalla korolla, jolloin kyse on työsuhde-edusta.

”Meillä on tähän omat rahat osoitettuna.”

Tradeka siis rahoittaa Solidaten järjestelylainoja. Jos malli toimii, Tradekalla on valmiutta sijoittaa yhtiöön enemmänkin rahaa.

Solidate on kehittänyt markkinaehtoisen järjestelylainamallin, jolla asiakkaiden pikavipit ja korkeakorkoiset vakuudettomat lainat yhdistetään yhdeksi kohtuukorkoiseksi lainaksi.

Perintäyhtiöt jätetään väliin

Pikavippiyhtiöt tyypillisesti myyvät ongelmalainoja perintäyhtiöille jopa puoleen hintaan. Solidate haluaa akordin velalliselle, jolloin lainaa lyhentävät ihmiset saavat hyödyn perintäyhtiön asemesta.

”Tällä ratkotaan tilanteita, joissa usein nuoret työntekijät ovat ajautuneet pikavippivaikeuksiin. Velkojen osittaisesta anteeksiannosta voi tulla markkinakäytäntö”, Puro uskoo.

”Koska tämä on ongelma nuorille aikuisille, niin varmaan niitä on mukana myös meidän 5 000:n työntekijän joukossa.”

Tänä syksynä käynnistyneen Palkka Haltuun -yhteishankkeen avulla työnantaja voi tukea työntekijöitään talouden hallinnassa. Tradeka toimii hankkeen rahoittajana ja pilotointikohteena. Neuvonnan ja ohjauksen antaa Takuusäätiö.

Tradekan vuosi ollut hyvä

Tradeka on noin 225 000 jäsenen omistajaosuuskunta.

Tradeka-Yhtiöt Oy on vuonna 2014 perustettu osakeyhtiö, joka vastaa Tradekan liiketoimintojen omistajanohjauksesta. Se omistaa Tradeka-sijoitus Oy:n, Restel Oy:n, Med Group Oy:n ja Lehtipiste Oy:n.

”Tradekan vuosi 2019 on ollut sijoitusmielessä vahva. Liiketoiminnat muutenkin kehittyvät mallikkaasti”, Puro luonnehtii.

Tradeka-sijoitus Oy on vastannut Osuuskunta Tradekan sijoitustoiminnasta vuoden 2012 alusta. Yhtiön hoidossa oleva sijoitusvarallisuus on tällä hetkellä noin 530 miljoonaa euroa.

Vuonna 2018 Tradeka- konsernin liikevaihto oli 430,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,1 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski yli 20 prosenttia hotelliliiketoiminnan myynnin takia.

Lue myös: