Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hylkäsi esityksen Lapinlahden myymisestä kiinteistökehittäjä NREP Oy:lle äänin 8–4 kokouksessaan tiistaina. Kokoomusvaltuutetut Daniel Sazonov ja Otto Meri kritisoivat päätöstä kovin sanoin.

Kaksikko ei kuulu lautakuntaan, mutta Sazonov on kaupunginhallituksen jäsen ja kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Helsingissä.

Lautakunnassa kokoomuksen edustajat kannattivat myymistä, mutta sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat vastustivat, kun perussuomalaisten edustaja äänesti tyhjää.

Samalla lautakunta päätti, että Lapinlahden alueen säilyttämisen ja korjaamisen edistämistä jatketaan niin, että hanketta varten nimitetään selvityshenkilö. Hänen tehtävänään on löytää alueelle laajasti hyväksyttävissä oleva ratkaisu, jossa muun muassa rakennusten suojeluarvot säilytetään ja rakennukset korjataan ja alue säilyy riittävässä määrin luonteeltaan kaupunkilaisille avoimena.

Alueella toimiva Lapinlahden Lähde Oy iloitsi keskiviikkona siitä, että kaupunki lähtee etsimään ratkaisua, joka ”paremmin turvaa alueen kulttuurihistorialliset arvot, mielenterveystyön ja kansalaislähtöisen toiminnan sekä puiston luontoarvot”. Päätös ei sen mukaan myöskään poissulje sitä, että rakennukset pysyvät kaupungin osittain tai kokonaan omistamina. Lapinlahden Lähde on voittoa tavoittelematon yhteiskunnallinen yritys.

”Todellinen propagandakampanja”

Kokoomuksen Sazonov ihmettelee Puheenvuoron blogissaan, onko vasemmistoliitto Helsingin vaikutusvaltaisin puolue. Hän kuvailee mekanismia, jolla vasemmistoliitto pystyy Helsingissä ”kymmenellä valtuustopaikallaan määrittämään valtuuston enemmistön toimintaa”.

”Vasemmistoliiton äärimmäinen kanta saa muiden vasemmistopuolueiden kantin pettämään. Ensin linjassaan alkavat horjua sosiaalidemokraatit, jotka pelkäävät äänestäjien vuotoa vasemmalle. Sen jälkeen mukaan joukkoon liittyvät vihreät, jotka tuntuvat jatkuvasti arvioivan vasemmistoliiton ja demareiden olevan suurin uhka omalle kannatukselleen”, Sazonov kirjoittaa blogissaan.

Sazonovin mukaan tiistain päätöksessä oli kyse siitä, ”kaadetaanko pienen piirin toiminnalle kymmeniä miljoonia maksamillamme veroilla kerättyä rahaa vai annetaan historialliselle alueelle uusi elämä arvostavan omistajan käsissä kaupungin tiukasti määrittämin reunaehdoin”. Hänen mielestään viime viikkojen ”todellinen propagandakampanja” huipentui kaupunkiympäristölautakunnassa, kun enemmistö taipui ”pienen kulttuuri- ja järjestöeliitin painostukseen”. Hän huomauttaa, että nyt kymmenien vuosien epämääräisyys alueen tulevaisuudesta jatkuu.

Sazonovin mukaan keskeisin laajasti kaupunkilaisia koskettava vasta-argumentti oli puiston avoimuus, mutta esillä olleessa ratkaisuissa puisto olisi jäänyt kaupungin omistukseen ja pysynyt avoimena kaikille kaupunkilaisille.

”Tosiasiallisesti sen avoimuus ja käytettävyys olisi voinut jopa lisääntyä, kun vanhoihin rakennuksiin olisi tullut suljetun liike- ja järjestötoiminnan sijaan laajemmalle joukolle suunnattuja palveluita.”

Myös valtuutettu Meri hämmästelee tapahtunutta. Hänen mukaansa nyt ”arvorakennus lahoaa helsinkiläisten veronmaksajien käsiin, vaikka oli löytynyt yksityinen toimija, joka olisi ottanut rakennuksen hoitaakseen”.

”Ei voi olla totta. Suomen hallituksen kyvyttömyys tehdä päätöksiä ja käynnistää kaiken maailman selvityksiä on tarttunut nyt myös Helsinkiin. Lapinlahden kohtaloa on vatuloitu 20 vuotta ja vielä halutaan selvittää lisää. Tämä vasemmiston touhu on karmeaa seurattavaa”, Meri tviittaa.