Viime kuukausina on moitiskeltu suomalaisia sairauslomakäytäntöjä liian lepsuiksi. Sairauslomat ovat kansainvälisissä vertailuissa ylettömän pitkiä, vaikka sairastavuus ei ole sen suurempi kuin muissa maissa ja on vähenemässä. Erityisesti on mainittu masennus ja muut mielenterveyden ongelmat sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Pitkä sairausloma voi vaikeuttaa työhön paluuta ja lisätä työttömyyden riskiä. Sairauslomien kustannukset ovat suuremmat kuin sairauksien hoidot, minkä varsinkin erikoissairaanhoidon kalleutta valittavat kunnallispoliitikot helposti unohtavat.

Julkisuuden henkilöiden, etenkin poliitikkojen, sairauslomat saattavat vääristää kansalaisten käsityksiä sairastelusta ja sen aiheuttamasta loman tarpeesta. Kun presidentti Koivisto aikanaan katkaisi Paavo Väyrysen pääministerihaaveet, tämä oli HS:n Nyt-liitteen mukaan esittänyt henkilääkärilleen kysymyksen, voiko vitutukseen kuolla. Hänelle siis kuuluu ansio tämän alatyylisen ilmaisun tuomisesta julkiseen keskusteluun.

Tuskin se akuutisti tappaa, vaikka kroonisena ongelmana voikin lyhentää elinikää. Sen sijaan ikävään julkisuuteen liittyvä korpeentuminen näyttää olevan merkittävä sairastumisen riskitekijä. Median hampaisiin joutuminen on useissa tapauksissa johtanut poliitikon poistumiseen sairauslomalle, olipa syynä sitten hampun käryttely tai poskettomien tekstiviestien paljastuminen.

Tällaisissa tapauksissa ihmettelen, minkä diagnoosin kollegat kirjaavat sairausloman syyksi. Masennus vaikuttaa ilmeiseltä vaihtoehdolta, mutta sille on olemassa selkeät diagnostiset kriteerit, joihin esillä olleita tapauksia on vaikea sovittaa. Sama koskee työuupumusta, joka tuskin ehtii kehittyä samana päivänä kun media hyökkää kimppuun.

Jos diagnoosi on vailla perusteita tai muuten heppoinen, taitaa sairausloma hoitona olla sekin aiheeton. Mitä tavallinen palkkatyöläinen näistä kohujutuista oppii? Kuinka paljon pitää ottaa päähän, jotta voisi ilmoittautua sairaiden joukkoon?

Pitäisikö rehellisyyden nimissä vitutus lisätä tautinimistöön?

Kirjoittanut:Kari Raivioemerituskansleri

Julkaistu Lääkärilehdessä 35/15.

Kuva:Panthermedia

Tilaa Potilaanlääkärilehden uutiskirje