S-ryhmä on viime päivinä näkyvästi markkinoinut uusia elintarvikkeiden hinnanalennuksia. Joidenkin tuotteiden hintoja on samaan aikaan korotettu, koska ruoan hinta on yleisesti nousussa, Kauppalehti kertoo.

S-ryhmä julkisti viime viikolla listan tuotteista, joiden hintaa on laskettu.

Valppaat kuluttajat ovat huomanneet, että jotkut tuotteet ovat aiempaa kalliimpia, muun muassa Valion litran jogurtti. Lisäksi joissain tuotteissa pakkaukset ovat pienentyneet, mutta hinta on pysynyt entisellään.

Korotuksista ei listoja julkisteta.

”Hintamuutoksia tapahtuu ruokakaupassa koko ajan, ylös ja alas. Ruoan hintataso on ollut nousussa. Esimerkiksi kesän ja syksyn heikot sadot realisoituvat nyt elintarviketeollisuuden hinnankorotuksina”, selvittää S-ryhmän kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu.

”Tekemämme 50:n volyymiltaan suuren tuotteen hinnanalennus on merkittävä panostus. Se on tekomme hintatason nousua vastaan. Koska hintataso on nousussa, korostuu halpuuttamisen merkitys asiakkaiden arjessa entisestään.”

Pakkauskoot ovat pienentyneet ainakin tonnikalatuotteissa.

”Tonnikalatuoteryhmässä pienemmät pakkauskoot ovat olleet jo pidemmän aikaa nouseva trendi. Hintaan vaikuttavat tällä hetkellä ennen kaikkea raaka-aineen kohonneet hinnat”, Alarotu sanoo.

Suurin syy ruoan hintojen vaihteluun selittyy maailmanmarkkinahintojen muutoksilla.

”Maailmanmarkkinoilla tapahtuvista muutoksista johtuvat hintojen korotukset tai laskut ovat asia erikseen”, Alarotu toteaa.

Päivittäistavaroiden hinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden tammi-joulukuussa 2,4 prosenttia vuoden 2017 vastaavasta ajanjaksosta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat 1,9 prosenttia. Tänä vuonna elintarvikkeiden hinnat nousevat Pellervon taloustutkimuksen laskujen mukaan 2,2 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Lue laajempi juttu Kauppalehdestä.