Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump viritti torstaille vauhtia tviittaamalla ajatuksen marraskuun 3. päivän presidentinvaalien siirtämisestä juuri ennen Wall Streetin kauppa­päivän alkua.

Valmiiksi apeaksi povattu kauppapäivä synkistyi lisää ja pörssit avautuivat selvässä alamäessä.

Trumpin mukaan postitse tehtävä äänestys olisi epätarkka ja vilpillinen, joten vaaleja voisi siirtää myöhempään ajankohtaan, jolloin äänestys onnistuisi turvallisesti. Laajalle levinnyt koronaviruspandemia ei näytä mahdollistavan presidentinvaalien normaalia äänestystä.

Vaalipetoksesta Trump on tviittaillut toistuvasti, mutta vaalien siirtämisestä ei vielä tähän mennessä.

Demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden varoitti jo huhtikuussa, että Trump saattaa yrittää viivästyttää marraskuun vaaleja.

Tuolloin Trump vastasi Bidenin sanoihin toteamalla toimittajille Valkoisessa talossa, ettei vaalipäivän muuttaminen ole koskaan edes käväissyt hänen mielessään. Edelleen Trumpin kampanjatiedottaja Tim Murtaugh kutsui Bidenin varoitusta ”salaliittoteorialta haiskahtavalta, todellisuudesta irtautuneen presidenttiehdokkaan jaarittelulta”.

Niin vain varoitus näyttää nyt kuitenkin olleen aiheellinen.

Torstaina saatiin Yhdysvalloista myös kaikkien aikojen heikoimmat bkt-luvut. Maan talous supistui huhti–kesäkuussa 32,9 prosentin vuosivauhtia. Tämä tarkoittaa noin 10 prosentin pudotusta edellisen neljänneksen tuotantotasosta.

Oli Trumpin tviitti sitten pyrkimys harhauttaa huomiota pois bkt-luvuista tai ei, ehdotus on raju jopa hänen omalla mittapuullaan.

Vaalipäivä on kirjattu Yhdysvaltojen lakiin asti, eivätkä sodatkaan ole sitä horjuttaneet. Vaalit käydään aina marraskuun ensimmäisen maanantain jälkeisenä tiistaina, eli 2.–8. marraskuuta. Sääntö perustuu presidentti John Tylerin vuonna 1845 allekirjoittamaan lakiin.

Ylipäänsä tilanne, jossa maan istuva presidentti julistaa jo etukäteen tulevat vaalit kaikkien aikojen epätarkimmiksi ja petollisiksi, on täysin poikkeuksellinen. Se ei anna kovin hyvää kuvaa istuvan presidentin kyvystä hallita oman maansa asioita.

Sama koskee viittausta turvallisuuteen. Trumpin sanat viittaavat siihen, että nykytilanteessa maassa ei voida järjestää vaaleja turvallisesti, mikä ei sekään imartele hänen hallintoaan.

Kaiken lisäksi kansalaisten turvallisuus koronaviruksen koettelemassa maassa ei tunnu olleen viime kuukausina liittovaltion keskeinen prioriteetti. Trump on toistuvasti vähätellyt taudin vakavuutta ja vaatinut liike-elämän ja koulujen avaamista.

Trump ei pysty yksin muuttamaan vaalipäivää. Vain Yhdysvaltojen kongressi sen voisi tehdä, mutta siihen ratkaisuun demokraattienemmistöinen kongressi Nancy Pelosin johdolla tuskin päätyy.

Trumpin esittämä kysymys tuskin kuitenkaan unohtuu, se heittää entistä raskaamman varjon marraskuun vaalien ja Yhdysvaltojen demokratian ylle.

Epäluottamus Trumpin ja demokraattien välillä luonnollisesti voimistuu vaalien lähestyessä. Gallupeissa tappiolla olevan Trumpin uhma kasvaa. Lisää hämmennystä on todennäköisesti edessä.

Vaikka vaalit erittäin todennäköisesti pidetään määrättynä marraskuun päivänä, ei ole lainkaan selvää, että Trump hyväksyy vaalien tuloksen. Tulos saatetaan riitauttaa osavaltioissa, joissa ehdokkaiden kisa on ollut tiukin. Se viivästyttäisi lopullisen vaalituloksen selvittämistä.

Yhdysvaltojen perustuslain mukaan istuvan presidentin kausi päättyy kuitenkin joka tapauksessa aina tammikuun 20. päivänä.

Pahin mahdollinen vaalien jälkeinen tilanne olisi kaiketi se, että Yhdysvalloissa olisi marraskuussa kaksi voittajaksi julistautunutta presidenttiehdokasta. Ajatus tuntuu vielä uskomattomalta, mutta Trumpin maailma tuntuu olevan mahdottomuuksia täynnä.