Useiden kodin tuhohyönteisten kannat ovat vahvistuneet viime vuosina Suomessa. Syynä on ennen kaikkea lisääntynyt ulkomaanmatkailu. Matkalaukussa kotiin kulkevat tuholaiset voivat pahimmassa tapauksessa levitä yhdestä asunnosta koko kerrostalon riesaksi.

–Lutikka on yleistynyt Suomessa jälleen viime vuosina erityisesti Venäjän-matkailun takia. Ihmisestä verta imevää, esimerkiksi vuoteen rakenteissa majailevaa lutikkaa on hyvin vaikea hävittää, sanoo soveltavan ekologian professori Jarmo Holopainen Itä-Suomen yliopistosta.

Tuholaistorjuntayhtiö Rentokilin teknisen päällikön Jouni Siltalan mukaan lutikoiden hävitystehtävät yleistyvät koko ajan.

–Lutikkatehtävien määrän kasvu huomattiin ensin pääkaupunkiseudulla vuosituhannen vaihteessa. Viitisen vuotta sitten niitä alkoi löytyä entistä enemmän myös Turusta ja Tampereelta. Viime aikoina yksittäistapauksia on ollut myös Lappeenrannassa, Lahdessa ja Oulussa.

Siltalan mukaan uudet lutikkakannat ovat olleet aiempia vaikeampia hävittää. Yksi syy on se, että uudet torjunta-aineet on suunniteltu turvallisemmiksi ympäristölle ja ihmisille. Vanhat aineet olivat vaarallisempia, mutta myös tehokkaampia.

Matkailu on tuonut Suomeen myös eksoottisempia tulokkaita, kuten torakoita ja tupakkakuoriaisia. Rentokilistä kerrotaan, että myös torakoiden hävitystehtävät ovat lisääntyneet.

Tupakkakuoriaisia on saapunut viime aikoina Suomeen mausteiden mukana.

Tavallisimpia sisätiloissa eleleviä tuholaisia ovat erityisesti kesäisin vyöihrakuoriaiset ja museokuoriaiset. Kummatkin voivat vioittaa kodin tekstiilejä.

–Kaikkein eniten torjutaan kuitenkin haitallista vyöturkiskuoriaista. Kuoriainen voi lähteä leviämään kerrostaloissa nopeasti ilmastointikanavien kautta, Holopainen sanoo.

Kaikista yleisin sisätiloissa esiintyvä hyönteislaji on sokeritoukka. Holopaisen mukaan toukista ei yleensä tarvitse olla huolissaan. Poikkeustapauksissa lattiakaivon ympäristössä viihtyvät toukat saattavat kuitenkin vaurioittaa kosteissa paikoissa olevia kankaita tai jopa tapetteja.

Osa tuholaisista puolestaan voi toimia hälyttävänä merkkinä kosteusvaurioista.

–Suuret jäytiäismäärät asunnossa voivat olla merkki homeesta, samoin pienten pölytäiden parveilu, Holopainen valottaa.