Pankit ovat pelotelleet asiakkaitaan jo jonkin aikaa ”väistämättömällä” koronnousulla, minkä takia asuntolainat kannattaisi sitoa pitkiin, kiinteisiin viitekorkoihin. Kiinteisiin korkoihin liittyy kuitenkin riski, jota pankit eivät julkisesti liikaa mainosta: asuntolainadiilin ennenaikaisesta purkamisesta voi napsahtaa asuntovelkaiselle mojova lasku.

– Jos asiakas maksaa pitkän viitekoron luoton ennenaikaisesti pois, voi pankilla olla oikeus periä kärsimiään tappioita, pankinjohtaja Mikko Hyttinen OP-Keskuksesta sanoo Uudelle Suomelle.

Hyttinen antaa esimerkin. Asiakas ottaa 100 000 euron luoton, joka on sidottu kymmenen vuoden kiinteään korkoon. Kiinteä korko olkoon esimerkiksi kolme prosenttia. Kahden vuoden päästä asuntovelkaisen elämäntilanne onkin muuttunut ja hän haluaa luotosta eroon.

Laina-aikaa on nyt kahdeksan vuotta jäljellä, jolloin pankki katsoo, onko kahdeksan vuoden korko yli vai alle kolme prosenttia.

– Jos korkotaso onkin mennyt alaspäin puoli prosenttia, pystyy pankki sijoittamaan aiemmin kolmella prosentilla lainaamansa rahan enää 2,5 prosentilla. Tällöin asiakas joutuukin korvaamaan pankille jäljellä olevalta kiinteän koron jaksolta, tässä tapauksessa kahdeksalta vuodelta, tämän erotuksen, Hyttinen selostaa.

– Vuodessa puoli prosenttia 100 000 eurosta on 500 euroa. Viidessä vuodessa se on 2500 euroa ja kymmenessä vuodessa 5000 euroa. Tämä on mahdollista, Hyttinen laskee esimerkkejä.

– Tämä on juuri sellainen tekijä, jonka takia kaikki ihmiset eivät ole halunneet kiinteitä korkoja ottaa. Se on elämänmuutoksiin vähän huono vaihtoehto.

Kuluttajansuojalain mukaan pankki saa periä velanottajalta edellä mainitun erotuksen, mikäli jäljellä oleva luotto on suurempi kuin 16 000 euroa (1.12.2010 alkaen 20 000 euroa) ja mikäli viitekorkojakso on vähintään kolme vuotta.

Asuntolainan sitomisesta kiinteään korkoon on tullut viime aikoina entistä suositumpaa. Riski, että pitkät korot vielä entisestään paljoa laskisivat, on Hyttisen mielestä mahdollinen, mutta epätodennäköinen.

Hyttisen mukaan 20 vuoden lainan viiden vuoden kiinteä pohjakorko on OP:lla tänään 8. syyskuuta 2,75 prosenttia ja kymmenen vuoden kiinteä pohjakorko 3,16 prosenttia. Pankin marginaali on 0,80 prosenttia.

– Riski, että pankille joutuisi korvaamaan jotain maksaessaan kiinteään korkoon sidottua velkaansa ennenaikaisesti pois, on pieni. Pitkät korot ovat jo nyt entisestään alhaalla, ja niiden pitäisi laskea vielä alemmas, mikä on epätodennäköistä, Hyttinen miettii.