Tilintarkastaja nosti lausunnossaan esiin ravintola-, hotelli-, taksi- ja lentokulut NxtVn Finland Oy:ssä, jonka hallituksen puheenjohtaja on ex-ministeri Suvi Lindén (kok). Lindénin johtamien yritysten taloustiedoista kertoo Talouselämä.

Viestintä- ja kulttuuriministerinä toimineen entisen kokoomuksen kansanedustaja Suvi Lindénin johtamat yritykset ovat toimittaneet kesän aikaan kaupparekisteriin Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) karhuamia tilinpäätöksiä.

Yhtiöt ovat kansainvälisen sijoitusyhtiö NxtVn:n tytäryhtiöitä. NxtVn on ajanut Jämsään entisen Hallin varuskunnan alueelle datakeskushanketta.

PRH sai NxtVn Finland Oy:n tilikausien 1.7.2017 – 30.6.2018 ja 1.7.2016 – 30. 6. 2017 tilinpäätökset viime heinäkuun lopussa.

Suvi Lindén on NxtVn Finlandin hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön toimitusjohtaja on NxtVn-yhtiöiden perustaja, egyptiläinen liikemies Khaled Sedrak.

NxtVn Finlandin tilinpäätöksen mukaan viime vuoden kesäkuussa päättyneellä tilikaudella yhtiöllä oli liikevaihtoa nolla euroa ja tappiota noin 540 000 euroa. Edellisiltä tilikausilta tappiota oli kertynyt noin 2,8 miljoonaa euroa, joten yhteensä tappiota on tullut noin 3,3 miljoonaa euroa.

LUE MYÖS: Ex-ministeri Suvi Lindénin johtamat yhtiöt ovat pimittäneet taloustietojaan vuosikausia - nyt viranomainen uhkaa kovilla uhkasakoilla

NxtVn Finland aloitti toimintansa vuoden 2014 alkupuolella. Tilinpäätösten mukaan sillä on ollut liikevaihtoa vain kesäkuussa 2017 päättyneellä tilikaudella ja silloinkin vain 5000 euroa.

Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon oli sijoitettu viime vuoden kesäkuun loppuun mennessä 3,3 miljoonaa euroa. Vierasta pääomaa oli 1,2 miljoonaa euroa.

Lindén on hallituksen puheenjohtajana ja Sedrak toimitusjohtajana myös NxtVn Jämsä -yhtiössä. PRH sai viime heinäkuussa NxtVn Jämsän tilinpäätökset tilikausilta 1.7.2017 – 30.6.2018 ja 1.7.2016 – 30. 6. 2017.

Vuoden 2015 alkupuolella toimintansa aloittaneella NxtVn Jämsällä ei ole ollut lainkaan julkaistujen tilinpäätösten mukaan liikevaihtoa. Tappiota sille on tullut 16.3.2015 –30.6.2018 yhteensä 2,9 miljoonaa euroa.

Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon oli sijoitettu viime vuoden kesäkuun loppuun mennessä 1,6 miljoonaa euroa. Vierasta pääomaa oli 1,9 miljoonaa euroa.

NxtVn Finlandin tilinpäätöksen yhteydessä oli varauman sisältämä lausunto tilintarkastajalta.

Tilintarkastajan lausunnon mukaan yhtiön tilikauden liiketoiminta on muodostunut markkinointitoimenpiteistä, jotka ovat pitäneet sisällään osallistumisia messuille, konferensseihin ja muihin tapahtumiin tarkoituksena saada alustavia sitoumuksia potentiaalisilta asiakkailta.

”Olennainen osa tilikauden 30.6.2017 kuluista on muodostunut erilaisista matkakuluista, kuten lentolipuista, hotellimajoituksista, ravintolamenoista ja taksikuluista. Matkakulut perustuvat luottokorttiostoihin ja matkatoimiston tekemiin ostolaskuihin. En ole pystynyt hankkimaan tarpeellista määrää tarkoitukseen sopivaa tilintarkastusevidenssiä, sillä luottokorttilaskuihin liittyviä todentavia kuitteja ei ole kaikilta osin säilytetty ja matkakuluja ole dokumentoitu ostolaskukohtaisesti”, tilintarkastaja toteaa lausunnossa.

Tilintarkastajan mukaan mahdollisten havaitsemattomien virheellisyyksien mahdolliset vaikutukset tilinpäätökseen voisivat olla olennaisia, mutta eivät hänen käsityksensä mukaan laajalle ulottuvia.

Lindén alkoi nostaa vuonna 2011, eli 49-vuotiaana, ex-kansanedustajien työttömyysturvaksi tarkoitettua sopeutumiseläkettä, jota hän on saanut yli 5000 euroa kuussa. Samaan aikaan kun Lindén on ottanut veronmaksajien kustantamaa sopeutumiseläkettä hän on matkustellut tiheään tahtiin ympäri maailmaa edustaen NxtVn-yhtiötä.

Talouselämä yritti saada Lindéniltä kommentin NxtVn-yhtiöiden tilinpäätösten tietoihin, mutta hän ei kommentoinut asiaa.

Tilinpäätös tuli heinäkuussa myös kolmannelta tytäryhtiöltä NxtVn Hallilta, jonka liikevaihto on ollut nolla euroa ja tappio joitakin tuhansia euroja. Lindén on myös sen hallituksen puheenjohtaja.

Tilintarkastaja antoi kaikkien kolmen yhtiön kohdalla huomautukset siitä, että niiden tilinpäätökset on laadittu kirjanpitolain mukaista tilin­päätöksen laatimisaikaa koskevaa säännöstä noudattamatta. Talouselämä kertoi viime toukokuussa, että PRH karhusi NxtVn-yhtiöiden puuttuvia tilinpäätöksiä useiden vuosien osalta.

Talouselämän jutun jälkeen Khaled Sedrak kommentoi yhtiöiden tilannetta Lännen Medialle. Sedrak kertoi, että heillä ei ole asiassa mitään salattavaa. Hänen mukaansa tiedot olivat jääneet toimittamatta yrityksen heikon taloudelliseen tilanteen ja siitä johtuvien paineiden ja stressin vuoksi.

Sedrak kertoi esitelleensä Hallin varuskuntaa potentiaaliselle sijoittajalle. Vuokralaisia ei kuitenkaan ole saatu, joten toimintaa alueella ei käytännössä ole ollut.

"Meillä on ollut neljä vuokralaista, joista yksi ei saanut mitään aikaiseksi ja loput siirtyivät Islantiin, Ruotsiin ja Norjaan. En ole lopettamassa toimintaa Suomessa, ainakaan vielä, mutta se on mahdollista vaikka huomenna, jos vain päätämme Suvin ja Sepon kanssa niin.”

Suvi Lindénin veli Seppo Lindén toimii varajäsenenä NxtVn Finlandin, NxtVn Jämsän ja NxtVn Hallin hallituksessa.

Lindénin johtamat NxtVn-yhtiöt olivat laajasti esillä julkisuudessa viime vuonna. Ennen sitä Lindén oli mukana traagisella Ugandan-matkalla, joka päättyi suomalaisen liikemiehen kuolemaan.

Lue laajempi juttu Talouselämästä.

LUE MYÖS: Poliisi kuulusteli Suvi Lindéniä Uganda-tapauksen todistajana