Teemu Pukki on valittu Englannin jalkapallon kakkossarjan The Championshipin tämän kauden parhaaksi pelaajaksi. Norwichissa pelaava Pukki sai kunnianosoituksen sunnuntaina järjestetyssä gaalassa.

Pukki on iskenyt tällä kaudella Championshipissä 26 maalia ja syöttänyt lisäksi yhdeksän maalia. Viimeisimmät maalinsa hän teki viime lauantaina. Pukki myös Championshipin maalipörssiä.

- On kunnia voittaa tämä palkinto. Olen todella iloinen tästä tunnustuksesta. Tällä on tänään paljon loistavia pelaajia, joten on erityistä voittaa tämä palkinto, Pukki iloitsi Englannin jalkapalloliigojen kattojärjestön EFL:n verkkosivuilla.

Norwich johtaa Championshipia seitsemän pisteen turvin. Seura on vahvasti kiinni nousussa Valioliigaan. Kautta on jäljellä vielä kuuden ottelun verran. Seuralle riittänee suoran nousun varmistamiseen kolme otteluvoittoa.

- Olen todella nauttinut toistaiseksi tästä kaudesta fantastisessa liigassa, mutta tiedämme, että edessä on vielä monia isoja pelejä, Pukki jatkoi.

Englannin Championship on Euroopan tasokkain jalkapallon kakkossarja. Sen tasoa voi verrata esimerkiksi Portugalin, Hollannin, Belgian tai Venäjän pääsarjoihin.

Pukki on tällä kaudella saanut kosolti lisää itseluottamusta ja yltänyt potentiaaliinsa. Hänellä on hyvät mahdollisuudet pärjätä ensi kaudella Valioliigassakin.

Suomalaiset huippupelaajat Euroopan kovissa sarjoissa ovat viime vuosina olleet vähissä. Muutaman viime kauden aikana Pukin veroisiin kansainvälisiin tunnustuksiin on yltänyt suomalaisista futaajista vain Bayer Leverkusenin maalivahti Lukas Hradecky. Euroopan kärkiliigoissa peliaikaa on saanut säännöllisesti myös Serie A:n Chievon Perparim Hetemaj, joka lopetti uransa maajoukkuetasolla.

Pukin valitsemisesta vuoden urheilijaksi voisi käydä ihan vakavaa keskustelua.