Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) haluaa rakentaa parempaa Suomea, mutta hänen toimintatapansa lisäävät epäluottamusta. Näin arvioi liikkeenjohdon konsultti Pasi Sillanpää Puheenvuoron blogissaan. Sipilän johtamistapaan kiinnitti tänään huomiota myös tietokirjailija Tommi Uschanov.

Sillanpää muistuttaa, että Suomessa on aina arvostettu kovaa johtamista, ja sen vuoksi vastakkainasettelu on ollut vahvaa.

-Olemme mielummin halunneet näyttää omaa voimaamme, kuin olleet aktiivisesti hakemassa yhteistyötä. Suomettuminen ja konsensus ovat tässä maassa kirosanoja. Monessa muussa yhteydessä molempia voisi sanoa diplomatiaksikin. Vastakkainasettelusta johtuen muutokset onnistuvat meillä heikosti. Kukaan ei halua olla tilanteessa, jossa joku muu sanelee liiaksi omaa elämää. Sitä ei halua herra eikä narri. Silti me harrastamme sanelua, kuten Sipiläkin on tuonut hyvin selväksi. Mikäli hänen tavoitteeseensa ei sitouduta, hän aloittaa kurittamisen. Kaikella hyvällä Sipilän johtamisosaamista kohtaan, hyökkäämällä ja esittämällä ylipäällikkömäisiä otteita, ei luottamusta synny ja muutokset jäävät keskeneräisiksi, hän kommentoi.

Sillanpää nostaa esimerkiksi päättyvän viikon uutiset hallituksen suunnitelmista Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi.

-Kun Sipilän hallitus ilmoitti pistävänsä järjestystä suomalaiseen työelämään, syntyi odotetusti kova meteli. Vasta seuraavana päivänä alkoi hiljalleen tipahdella lieventäviä uutisia siitä, että kiristyksiä tulisi myös muille kuin pienituloisille. Vastakkainasettelu oli kuitenkin ehtinyt jo syntyä.

Samoin kävi Sillanpään mukaan keväällä, kun maahan puuhattiin yhteiskuntasopimusta.

-Sipilä ilmoitti etukäteen soimuksen reunaehdot. Tilanne oli kuin kriisiyrityksessä, jossa toimitusjohtaja on laittanut verokortit sisältävät ruskeat kirjekuoret valmiiksi pyykkinarulle. Jos joku ei hyväksy toimitusjohtajan ilmoittamaa strategiaa, saa lähteä ulos ja ottaa verokorttinsa samalla mukaan.

”Mannerheim on huonompi esimerkki kuin Nelson Mandela”

Sillanpää sanoo, että jos Sipilän hallitus haluaa pysyviä muutoksia suomalaiseen yhteiskuntaan, on sen itse osoitettava uutta johtamiskulttuuria. Ruotsin ja Saksan kokemukset ovat hänen mukaansa osoittaneet, että modernissa yhteiskunnassa dialogi on kaiken alulle paneva voima, niin Suomessakin.

-Juha Sipilä. En kadehdi paikkaasi, enkä pärjäisi sinun paikallasi varmaan kahta päivää. Mutta näin sivullisen silmin, Mannerheim on huonompi esimerkki kuin Nelson Mandela. Lujana esiintyminen voi lyhyellä tähtäimellä olla perusteltua, mutta silloin pitää hyväksyä se tosiasia, että pakolla tehty muutos ei ole pysyvä. Ensimmäisen mahdollisen hetken tullessa, kaikki palaavat vanhaan. Kulttuurimuutos vaatii aivan uudenlaista johtajuutta. Sitä emme ole vielä ensimmäisen 100 päivän aikana nähneet vielä riittävästi, Sillanpää kirjoittaa.

Juha Sipilän johtamistapaa arvioi myös tietokirjailia Tommi Uschanov, jonka mukaan pääministeri odottaa saavansa tukea talouspolitiikalleen ilmaiseksi.

-Hallitus on turvautunut korkeintaan paljon pilkattuun puheeseen yhteisistä talkoista. Sipilälle ja hänen hallitukselleen voi kuitenkin todeta saman, joka on todettu useita kertoja ennenkin. Talkoissa on tarjoilua – ja on pakkokin olla, koska muuten talkoisiin suostuisivat liian harvat. Sen ei tarvitse olla rahallista, kuten Thatcherilla, vaan se voi olla myös symbolista, kuten Saksassa ja Ruotsissa. Mutta jos se jää kokonaan puuttumaan, haravan varteen saa haeskella väkeä hyvin pitkään, Uschanov kirjoittaa kolumnissaan Helsingin Sanomissa.

Hän viittaa kommentteihin, joissa Sipilän johtamista on verrattu Britannian entiseen pääministeriin Margaret Thatcheriin. Uschanov ei vertailua allekirjoita.

-Yhteiskuntasopimus edusti Thatcherille kaikkea sitä, mitä hän eniten halusi politiikassa vastustaa.

Ennen muuta Thatcher sai Britanniassa aikaan valtavan elinkeinorakenteen muutoksen, jollaista Suomeen olisi poliittisesti mahdotonta tuoda. Hänelle oli suorastaan kunnia-asia, että kuolevia elinkeinoja ei tekohengitetä.

Sen sijaan Uschanov hakisi Suomen hallitukselle esimerkkiä Saksasta.

-Saksan työelämässä on eräs ratkaisevan tärkeä piirre, joka Suomessa on jäänyt käytännössä täysin huomiotta. Saksan lainsäädännössä on – palkkaus poislukien – paljon sellaista työntekijän edun ensisijaisuutta, joka Suomesta puuttuu. Tämä taas johtuu niinkin yllättävästä seikasta kuin siitä, että reaktiona natsiajan laittomuuksiin Saksan nykyisessä poliittisessa kulttuurissa ihmisarvon kunnioitus on kaiken muun yläpuolella, hän sanoo.