Carolina Hurricanesin NHL-hyökkääjä Teuvo Teräväinen on saanut nuorella urallaan kokea jo paljon. Tänä päivänä peli kulkee yhtenä joukkueen tärkeimmistä pelaajista.

Teräväinen, nuorten maailmanmestari vuosimallia 2014, haki Pohjois-Amerikassa ensin vauhtia farmista. Kun paikka avautui Chicago Blackhawksiin, mentiinkin päätyyn asti: Teräväinen juhli Stanley Cupin mestaruutta kesällä 2015.

Palkkakattoaikakaudella seurajohtajat joutuvat tekemään kipeitä päätöksiä. Blackhawksin oli kaupattava Teräväinen Carolinaan vuosi mestaruuden jälkeen.

– Totta kai se silloin oli pieni sokki, Teräväinen sanoi perjantaina New Yorkissa.

– Tiesin, että Chicagossa alettiin tehdä muutoksia. Toisaalta sitten tulivat uusi kaupunki, uusi joukkue ja uudet kaverit. Helppo se oli sitten tulla jengiin sisään.

Tammikuun 21. päivänä häipyivät viimeisetkin huolenaiheet. Hurricanes ja Teräväinen solmivat jatkosopimuksen, joka oikeuttaa pelaajan 27 miljoonan dollarin suuruiseen kokonaispalkkaan viiden vuoden aikana.

– Hieno homma oli saada sopimusasia alta pois. Nyt voi miettiä pelaamista, eikä tarvitse stressata tulevista kausista. Olen ollut tosi tyytyväinen. Joukkue on menossa oikeaan suuntaan.

– Jonkin aikaa ensin agentin kanssa neuvoteltiin, mutta agentti oikeastaan hoiti sitten asiat seuran kanssa. Sitten vaan nimeä paperiin.

Seurasiirto toi mukanaan tuntuvan ympäristönmuutoksen. Suurkaupunki Chicago vaihtui etelävaltiolaiseen Raleigh’n paikkakuntaan. Carolina (Pohjois- ja Etelä-Carolinan osavaltiot) tunnetaan paremmin amerikkalaisesta jalkapallosta ja yliopistokoripallosta kuin jääkiekosta.

– Lämpimät ilmat ovat mieleen, mutta onhan se vähän pienempi paikka kuin Chicago. Uusi omistaja (liikemies Tom Dundon) koittaa nyt tuoda vanhaa fiilistä takaisin. Yllättävän paljon on ollut yleisöä tällä kaudella, siinä viikonloppuottelut ovat auttaneet paljon. Hyvä meininki on hallissa. Ja siitä se vaan nousee, kun päästään pudotuspeleihin, Teräväinen uskoo.

Perjantaina pudotuspelijahti jatkui lupaavasti 3-0-vierasvoitolla New York Rangersista vieraskentällä.

– Puolustettiin hyvin, ja työvoitto tuli. Eilenkin oli kova peli (vierasvoitto Buffalo Sabresista), joten nyt piti ladata akut siihen pisteeseen, että saadaan kaikki irti. Pystyttiinkin taistelemaan. Se on meidän jengin juttu, pelataan tiiviisti yhdessä.

Teräväinen korosti, että jokaisessa ottelussa on kyettävä antamaan panoksensa, vaikka polttoaine olisi vähissä.

– Kunhan siinä huiskin menemään. Revin ja raastoin. Vähän hapoilla olivat jalat eilisestä, mutta sitä se on tässä sarjassa. Aina ei voi olla freshinä, mutta silti pitää pystyä kaivamaan itsestään apua joukkueelle joka ilta.

Äskettäin Hurricanesin hyökkäyspaketti hieman muuttui, kun Nino Niederreiter hankittiin Minnesota Wildista. Sveitsiläinen sai heti paikan ykköskeskushyökkääjä Sebastian Ahon viereltä. Teräväinen siirrettiin kakkosketjuun.

– Niederreiter toi tosi paljon hyvää joukkueeseen. Nyt hän pelaa isoja minuutteja ”Sepen” ja Justin Williamsin kanssa. Hän pelaa ylivoimaa todella viisaasti. Iso lisä meidän jengille.

– Muutoksien jälkeen pitää sopeutua, ja hyvin uudella ketjullamme on mennytkin. Eri ketjukavereiden kanssa on aina vähän eri peli. Joukkue on nyt ehkä vähän laajempi uhka. Se oli valmentajan (Rod Brind’Amour) ajatus, ja se on toiminut.

Perjantaina Teräväinen luisteli Micheal Ferlandin ja Lucas Wallmarkin kanssa.

Teräväinen on merkittävä tekijä Hurricanesin nousutrendissä. Loistovireinen laitahyökkääjä on viimeistellyt 48 tehopistettä 55 otteluun.

– Tiukkoja pelejä tulee kovaan tahtiin nyt. Fokuksen täytyy pysyä terävänä, ettei tule ohi-iltoja. Kaikissa otteluissa pitää joka jätkän olla pelipäällä, Teräväinen tähdentää.

Teuvo Teräväinen, 24, pelaa kuudetta NHL-kauttaan. Tilillä on 333 NHL-ottelua (69+129=198) ja 25 Stanley Cupin pudotuspeliottelua (4+7). Kuluvalla kaudella Aho ja Teräväinen ovat olleet Hurricanesin selkeästi tehokkaimmat pelaajat.

Haastattelu: Pasi Tuominen, New York