Suomessa on todettu uusia koronatartuntoja, jotka ovat todennäköisesti peräisin ulkomailta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo viikoittaisessa hybridistrategian seurantaraportissaan.

THL:n mukaan joitakin tartuntoja ja tartuntaketjuja on jäljitetty Ruotsiin.

Raportin mukaan osa tapauksista on jäljitetty tunnettuihin tartuntaketjuihin ja -ryppäisiin. THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen kertoi viime viikolla, että Suomessa kyetään tällä hetkellä osoittamaan alkuperä noin puolelle tartunnoista.

Viime viikolla THL:n tartuntarekisteriin ilmoitettiin yhteensä 51 uutta tartuntaa, kun toissa viikolla ilmoituksia tehtiin 40. Viime viikolla THL ilmoitti, että tartuntamäärien lasku on pysähtynyt Suomessa.

Ilmaantuvuus- ja tartuttavuusluvut nousivat molemmat hieman. Ilmaantuvuus, eli tartuntojen määrä 100 000 asukasta kohden, on nyt 0,9. Samalla THL tarkensi viime viikon lukuaan 0,7:stä 0,8:aan.

Tartuttavuusluku on puolestaan nyt 0,85–1,05, kun se toissa viikolla oli 0,55–0,95. Kyseessä on sikäli merkittävä raja, että esimerkiksi Saksassa on pyritty pitämään tartuttavuusluku alle yhdessä. Tartuttavuusluvulla viitataan siihen, kuinka monelle ihmiselle tartunnan saanut viruksen tartuttaa.

Eilen keskiviikkona sairaalahoidossa oli 4 potilasta, joista yksikään ei vaatinut tehohoitoa.