Koronavirusta vastaan rokottamattomissa ihmisissä voi kehittyä koronamutaatio, joka saattaa asettaa rokotetutkin ihmiset vaaraan Suomessa.

”Tällainen riski on koko ajan niin kauan, kun virusta on keskuudessamme ja se pystyy lisääntymään. Mutaatiot tapahtuvat viruksen monistaessa itseään ihmisen elimistössä . Mitä kauemmin virus ihmisessä pystyy lisääntymään, sitä suurempi on riski mutaatioille”, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek Alma Talentin toimitukselle.

On sattumankauppaa, milloin syntynyt mutaatio on sellainen, että se pystyy väistämään rokotusten antaman suojan, Nohynek sanoo.

”Rokottamattomat ovat tällainen mahdollisuus, samoin immunosuppressoidut, joiden oma puolustusjärjestelmä ei pysty torjumaan virusta nopeasti.”

Suomessa täysin rokottamattomia yli 12-vuotiaista on tällä hetkellä 15,9 prosenttia.

Koska virus voi huonolla tuurilla tarttua myös kahdesti rokotettuun, se voi muuntua myös rokotetussa. Riski tähän on kuitenkin paljon pienempi kuin rokottamattomalla, Nohynek kertoo.

LUE LISÄÄ: