Aiemmin muun muassa nykyistä tiukempaa alkoholimainonnan rajoitusta ajanut perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) väläyttää Uuden Suomen haastattelussa anniskeluravintoloiden toimintaedellytysten parantamista ja muun muassa ravintoloiden aukioloaikojen laajentamisen mahdollisuutta.

Rehulan mukaan hallitus tasapainoilee alkoholilain kokonaisuudistusta tehdessään normienpurkutalkoidensa, työllisyyden ja toisaalta kansanterveyden välillä.

– Alkoholilain kokonaisuudistus tarkoittaa sitä, että tuli ja vesi pitää yhdistää, Rehula sanoo.

Toisella puolella on kansanterveys ja alkoholihaittojen vähentäminen, toisella pyrkimys byrokratian vähentämiseen ja työpaikkojen synnyttämiseen.

Ravintola-alan mukaan etenkin alkoholin korkea verotus, mutta myös muun muassa aukiolorajoitteet häiritsevät alan toimintaa ja työllistämismahdollisuuksia. Anniskeluravintoloissa juodun alkoholin osuus kaikesta suomalaisten juomasta alkoholista onkin vähentynyt merkittävästi.

– Ajassa, jossa jokainen työpaikka on tarpeellinen, tämä näkökulma huomioidaan, mutta kokonaan ei voi unohtaa tätä terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmaakaan, Rehula sanoo.

– Näillä helposti ajetaan vastakkain ja kyllähän siellä ristiriitaisiakin tavoitteita on.

Rehula toteaa itse edustavansa ”sitä sukupolvea, joka vielä kävi ravintolassa ja jonotti sinne ennen aukeamisaikaa”. Tänä päivänä ollaan aivan eri tilanteessa, hän sanoo. Ravintoloihin tullaan myöhemmin kuin ennen ja toisaalta siellä saatettaisiin viihtyä pidempään.

– Kulutustottumukset ovat muuttuneet täysin, ja olisi kohtuullista katsoa niitä aukioloaikojakin sillä mielellä, että olisiko niissä jotakin tehtävää, hän sanoo.

Hän huomauttaa, että muun muassa veroratkaisuilla voidaan vaikuttaa siihen, missä ja miten alkoholia nautitaan.

– Puistossa tölkistä, vai tilassa, joka on anniskelua varten olemassa? Rehula kysyy ja vastaa:

– Ennemmin ravintolassa.

Rehula sanoo, että hän ei aio lukea edellisellä vaalikaudella pöydälle jätettyä esitystä alkoholilain kokonaisuudistuksesta ennen kuin on tavannut muiden hallituspuolueiden edustajat. Näin uudistuksessa kenties päästään eteenpäin puhtaalta pöydältä, ministeri sanoo. Hän itse on kannattanut alkoholin julkisen mainontakiellon ulottamista urheilukisoihin.

– Minulla on ollut se mielipide, mutta ykköstavoitteeni on nyt koittaa löytää tästä sopu. Ykköstavoite on löytää ratkaisu, jolla päästään eteenpäin, Rehula sanoo nyt ministerinä.