Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ilmoitus, ettei hänen kotiinsa Kempeleeseen tule ainakaan toistaiseksi turvapaikanhakijoita leviää maailmalla. Asiasta ovat uutisoineet hiljattain ainakin Britannian yleisradioyhtiö BBC ja brittilehti Guardian.

Sipilä kertoi sunnuntaina Pääministerin haastattelutunnilla, että turvapaikanhakijoiden majoittaminen hänen kotiinsa on laitettu jäihin turvallisuuskysymysten vuoksi. Sipilän ilmoitus asiasta sai paljon julkisuutta ulkomaita myöten syyskuussa 2015.

Guardian kirjoittaa, että Sipilää on syytetty siitä, että hän toivottaa turvapaikanhakijat tervetulleiksi Suomeen.

BBC kertoo jutussaan laajasti asenteiden tiukentumisesta Pohjois-Euroopassa ja arvioi tämän ilmapiirin muutoksen olevan syynä myös Sipilän päätökseen.

Sipilä kuitenkin sanoi, että hänen tarjouksensa on edelleen voimassa, jos turvallisuustilanne paranee.