Ulkoministeri Timo Soini (ps.) kertoi tänään Ykkösaamussa, että Suomesta on lähtenyt suhteellisesti suuri määrä ihmisiä taistelemaan Isisin joukkoihin.

Soini kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että Suomesta on lähtenyt ”noin satakunta ihmistä” Isisin joukkoihin, ja noin 20 on kuollut.

Soini sanoi tänään Yle Radio 1:n Ykkösaamussa näin:

– Kyllä se on suuri määrä suomalaisia, ottaen huomioon, että kuinka pieni se taustayhteisö on, josta näihin taisteluihin lähdetään. Kyllä se on suhteellisesti ottaen aivan Euroopan kärkitasoa ja siinä mielessä hyvin huolestuttava ilmiö. Kyse ei ole mistään seikkailuretkestä, kysymys on osallistumisesta barbaariseen, väkivaltaiseen sotimiseen, Soini sanoi.

Suojelupoliisista on vahvistettu Ilta-Sanomille, että Suomesta lähteneitä, Isisin riveissä kuolleita taistelijoita on 15–18. Suomesta lähteneiden määräksi on pystytty IS:n mukaan vahvistamaan 70, mutta todellisuudessa määrä on suurempi.