Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) aborttiprotesti nousi esille tänään eduskunnan kyselytunnilla, kun Ville Niinistö (vihr.) pääsi esittämään jo eilen esiin nostamansa kysymyksen pääministerille. Myös Soini itse kommentoi asiaa.

Niinistö vaati eilen keskiviikkona selvitystä hallitukselta julkisuudessa olleista tiedoista, joiden mukaan Soini osallistui abortinvastaiseen mielenilmaukseen työmatkallaan. Lue tarkemmin: Ulkoministeri osallistui aborttiprotestiin työmatkalla – vihreät tyrmistyi: ”Katsooko hallitus taas Soinin touhut sormien läpi?”

Asia on herättänyt muutoinkin keskustelua somessa ja yksi jos toinenkin on perännyt hallitusta kommentoimaan asiaa. Petteri Orpo ehti sanoa Iltalehdelle, että asiasta käytiin keskustelu. Lue myös: IL: Hallitus käsitteli Timo Soinin aborttiprotestia – ”Haluan tehdä täysin selväksi, että se ei ole Suomen virallinen kanta”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi kyselytunnilla, ettei hallituksen linja ole muuttunut ja Soinin osallistuminen yksityistilaisuuteen oli etukäteen tiedossa.

–Yksityistilaisuudessa, jos ollaan ministerinä, niin silloin täytyy olla äärimmäisen tarkkana siinä, että esiinnytään yksityishenkilönä eikä ministerinä. Tässä kulkee äärimmäisen tarkka raja, Sipilä sanoi kyselytunnilla.

–Kävimme hallituksessa tänään lyhyen keskustelun siitä, että meidän täytyy olla äärimmäisen tarkkana siitä, että kun virkamatkoilla on oikeus myöskin yksityistilaisuuksiin osallistumiseen, että näissä tilaisuuksissa ollaan aidosti yksityishenkilönä, eikä ministerinä, Sipilä jatkoi ja lisäsi, että kaikki olivat asiasta samaa mieltä.

Soini painotti, että kaikissa demokratioissa pitää olla uskonnon-, mielipiteen- ja sananvapaus.

–Tämä on henkilökohtainen kantani, joka on vaaleissa punnittu. Joka kerta, kun olen tänne päässyt, sitä on minulta kaikkien vaalien alla kysytty ja kysytään varmasti tulevaisuudessakin, jos olen ehdolla, Soini sanoi.

–Kun valtioneuvoston jäsen on matkalla vaikkapa viikon, hänellä on useita vapaailtoja. Hän voi käydä joko jalkapallomatsissa tai Guggenheimissa tai vaikka Pride-kulkueessa harkintansa mukaan.

Soini kertoi, että puheena oleva mielenosoitus oli vasta seuraavana päivänä, eikä hän omien sanojensa mukaan osallistunut marssille, jossa oli mukana ”tuhansia ja tuhansia ihmisiä”.

–Se, mihin osallistuin, oli iltavigilia, joka oli edellisenä iltana, Soini sanoi ja lisäsi, että se ei ”tietenkään itse asiaa muuta miksikään”.

Soinin valtiosihteeri Samuli Virtanen kuitenkin julkaisi Twitterissä kuvan, joka Virtasen Twitter-tekstin mukaan on marssilta:

– Pro life also in Ottawa. On National March for Life with Foreign Minister Timo Soini. This is awesome!