Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma kertoo äänestäneensä ulkoministeri Timo Soinin (sin) luottamuksen puolesta perjantaina, koska kyseessä ei ”missään mielessä” ollut aborttiäänestys.

”Itse äänestin Soinin ja sitä kautta hallituksen koossa pysymisen puolesta. Aborttiäänestys tämä ei ollut missään mielessä, koska abortti on ollut Suomessa laillinen jo vuodesta 1970, eikä tähän oikeuteen olla kajoamassa nytkään”, hän perustelee Puheenvuoron blogissaan .

Kauma korostaa samalla, että on ”tietenkin selvää”, että ulkoministeri, joka edustaa virallisesti Suomea maailmalla, ei voi toimia Suomen virallisen linjan vastaisesti missään tilanteessa.

”Soinin osallistuminen virkamatkan aikana abortinvastaiseen tilaisuuteen Kanadassa viime keväänä ei ollut hyväksyttävää. Tuollaiseen matkaan ei voi sisältyä osuutta, jossa edustetaan jotain muuta kuin Suomen hallituksen kantaa. Ministeri on ministeri kesät-talvet 24/7”, hän huomauttaa.

Kauman mukaan Suomen korkeimpien kansainvälisten lähettiläiden tulee ymmärtää, miten syvälle yhteiskunnallisiin rakenteisiin vaikuttavasta asiasta puhutaan, kun puhutaan naisten oikeudesta aborttiin.

”Siksi koen, että ulkoministeri Soini leikki tulella osallistuessaan kynttilätilaisuuteen Kanadassa ja iloitessaan abortin vastustajien voitosta Argentiinassa. Tällä kertaa ulkoministerin sytyttämä tulipalo saatiin sammumaan, mutta liekkiä ei saa jättää kytemään. Uuden palon sammuttamiseen ei todennäköisesti koko palokunta enää suostu.”

Kauman mukaan pitää kuitenkin muistaa, että Soini ei missään virallisessa tilaisuudessa tai konferenssissa maailmalla ole esimerkiksi pitänyt puhetta tai tuonut esiin kantoja, jotka olisivat olleet ristiriidassa hallituksen politiikan kanssa. Tästä syystä hän sanoo pitäneensä välikysymysmenettelyä Soinin toiminnasta täysin liioiteltuna.

”Puhuttelu, nuhtelu ja julkinen ryöpytys ovat aivan riittävä opetus - ainakin tässä vaiheessa. Sen tietää jokainen, joka joskus on siihen myllyyn joutunut.”

Osa kokoomuksen naiskansanedustajista ei painanut mitään nappia perjantain äänestyksessä. Saara-Sofia Sirén ja Jaana Pelkonen olivat paikalla eduskunnan salissa Timo Soinin luottamusäänestyksessä, mutta pidättäytyivät ilmoittamasta kantaansa. Myös kokoomuksen ex-ministeri Lenita Toivakka toimi samoin.

”Myös minulla on omat periaatteeni ja arvoni. Niihin kuuluu erittäin vahvasti tasa-arvon ja naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaminen. Ja niitä aion puolustaa myös tänään. En myöskään pidä sinisten painostuksesta tässä yksittäisen ministerin luottamusäänestyksessä. Koska haluan tämän hallituksen jatkavan työtään kauden loppuun, jätän äänestämättä ja osoitan siten epäluottamukseni ulkoministeri Soinin toiminnalle”, Toivakka perusteli blogissaan ennen äänestystä perjantaina.

Äänestyksessä 100 kansanedustajaa antoi tukensa Soinille. Vastaan äänesti 60. Tyhjiä oli 18 ja poissa 21 edustajaa.

Lisää aiheesta:

Tutkijat Soini-äänestyksestä: ”Kokoomuksella olisi nyt tuhannen taalan paikka”

Uusi käänne Soini-äänestyksen jälkipyykissä: ”Pääministeri ei tarkoittanut kokoomuksen ryhmää – hyvä niin”

Raivostuneen Juha Sipilän ulostulo: ”Olen rauhallinen mies, mutta minullakin on rajani”

Näkökulma: Pelosta tuli Sipilän hallituksen ”arvopohja”

Petteri Orpo: ”Kapinallisia” kansanedustajia ei rangaista – ”Ymmärrän heitä hyvin”