Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto syyttää Juha Sipilän (kesk.) hallitusta jakolinjojen rakentamisesta. Samalla hän linjasi, että seuraavassa hallituksessa vihreät ”haluaa kantaa raskaimpia salkkuja”.

–Sipilän hallituksen erityisosaamisalue on ollut arvojohtajuuden puute ja jakolinjojen rakentaminen ihmisten välille. Erityisesti tämä näkyy hallituksen epäinhimillisessä turvapaikkapolitiikassa. Tätä hallitusta eivät ihmisoikeudet ole kiinnostaneet, hän totesi linjapuheessaan vihreiden puoluekokouksessa Vantaalla.

–Sipilän hallitus ei katso ihmisiä yksilöinä vaan objekteina, joiden tarkoitus on tuottaa lisäarvoa. Jos lisäarvoa ei synny, se yritetään piiskata ihmisestä ulos, hän jatkoi myöhemmin.

Aallon mukaan hallituksen leikkaukset ovat osuneet erityisesti niihin, jotka jo valmiiksi ovat heikommassa asemassa.

–Vihreänä feministinä minä sanon, että tämä ei ole minun Suomeni eikä meidän Suomemme. Meidän on uudistettava translaki ja puututtava turvapaikkapolitiikan ihmisoikeusloukkauksiin. Meidän Suomemme ei sorra kenenkään ihmisoikeuksia tai hajota perheitä.

Aallon mukaan Suomessa ollaa sotien jälkeen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa nuoret ovat jäämässä köyhemmiksi kuin vanhempansa.

Hän linjasi, että seuraavan hallituksen tärkein tehtävä on nostaa suomalainen koulutus maailman huipulle.

–Ensimmäinen tärkeä reformi seuraavalle hallitukselle on suomalaisen koulutuksen nostaminen maailman parhaaksi. Mikä olisi 2000-luvun vastine peruskoulu-uudistukselle? Seuraavan hallituksen on tehtävä merkittävä satsaus koulutukseen, sekä rahallisesti että sisältöjen osalta, Aalto sanoi.

–Jos tätä puhetta kuunnellaan muiden puolueiden suunnalla, ehdotan että seuraavaksi kansalliseksi projektiksi otetaan koulutuksen tasa-arvon kunnian palautus. Tavoitteeksi on asetettava suomalaisen koulutustason ja oppimistulosten nosto maailman huipulle. Seuraavan hallituksen on palautettava kokoomuksen ja keskustan leikkaamat rahat koulutukseen. Yhtään vähempi ei ole kestävää, yhtään vähempi ei ole reilua tämän maan nuorille, hän jatkoi.

"Vanhat puolueet ovat näyttönsä antaneet pääministerin ja valtiovarainministerin pesteissä"

Toisen asteen koulutuksesta on Aallon mukaan tehtävä maksutonta kaikille opiskelijoille.

–Lompakon paksuus ei saa määritellä kenenkään opinpolkua.

Aallon mukaan toinen vihreiden ajama reformi on sosiaaliturvan uudistaminen eheäksi ja joustavaksi turvaverkoksi. Kolmas on ilmasto- ja ympäristöpolitiikan muutos.

–Yksikään näistä uudistuksista ei ole helppo. Mutta ei tämän maan historia olekaan tarina helpoista valinnoista ja kukkasilla tanssahtelusta. Se on tarina vaikeista vaiheista, mahdottomilta näyttävien erimielisyyksien ratkaisemisesta ja sovinnon voitosta.

Sosiaaliturvan uudistamiseksi vihreiden malli on Aallon mukaan perustulo.

–Vihreiden pitkäjänteinen ratkaisu sosiaaliturvaan on ollut ja on edelleen perustulo. Se on niin suuri mullistus, että yhdessä vaalikaudessa se ei valmiiksi tule. Työ pitää kuitenkin aloittaa heti. Perustulon käyttöönotto on viesti. Viesti siitä, että Suomi uskoo ihmiseen, hän sanoi.

Aallon mukaan vihreät suostuu vain sellaiseen hallitusyhteistyöhön, joka ottaa isoja askelia luonnonsuojelussa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. Lisäksi hän linjasi, että seuraavassa hallituksessa vihreät ”haluaa kantaa raskaimpia salkkuja”.

– Vanhat suuret puolueet ovat näyttönsä antaneet pääministerin ja valtiovarainministerin pesteissä. Niiden voimin eivät tasa-arvo, luonnonsuojelu, ihmisoikeudet ja koulutuksen asema etene riittävästi. Suomessa on vain yksi puolue, joka on johdonmukaisesti niin tasa-arvon kuin luonnonsuojelun, ihmisoikeuksien kuin koulutuksen puolella. Meidän vaihtoehtoliikkeemme on kasvanut 30 vuodessa puolueeksi, joka on valmis kantamaan hallituksen raskaimpia salkkuja. Siihen me seuraavissa vaaleissa pyrimme, Aalto sanoi.