Vihreät ei lähde enää pikkupuolueena hallitukseen, linjaa tuore puheenjohtaja Touko Aalto, ellei tarjolla ole erittäin hyvää ohjelmaa.

Suomen puoluekentällä vihreät on ollut Suomen neljänneksi suurin puolue kevään kuntavaaleista lähtien ja gallupeissa jo kohta kaksi vuotta. Perussuomalaiset jäi mittauksissa taakse syyskuussa 2015, kun Yle uutisoi ”politiikan mannerlaattojen siirtyneen”. Perussuomalaisten kannatus laski 15 prosentista 10,7 prosenttiin alle vihreiden 12,7 prosentin.

Syksyn 2015 jälkeen vihreät on kerännyt hiljalleen kannatusta. Uusiin ennätyslukemiin kannatus kipusi tämän viikon gallupeissa, kun ensin Helsingin Sanomat mittasi vihreille 15,5 prosentin kannatuksen ja sitten Yle 16 prosentin kannatuksen. Asemaa kolmen suurimman, keskustan, kokoomuksen ja SDP:n haastajana korostaa, että eroa gallupien kolmosena olevaan keskustaan on enää alle prosenttiyksikkö.

–Luultavasti taustalla on aika paljon sitä, että puheenjohtajakampanja ja puheenjohtajan valinta tuottivat vihreille enemmän palstamillimetrejä ja huomiota. Niiden kautta vihreiden viestit ja kannat ovat saaneet enemmän näkyvyyttä, ja kun ne ovat saaneet enemmän näkyvyyttä, niin se on sitten resonoinut niin, että ihmiset kokevat sen yhä kiinnostavampana vaihtoehtona, Aalto arvioi kannatuslukuja Uudelle Suomelle.

Hallitustoiveista tai vaalitavoitteista hän ei sano muuta kuin kuntavaaleista ja kesäkuun puoluekokouksesta tutut hokemat: koulutusleikkaukset on peruttava ja vihreät tavoittelee pääministerin paikkaa. Siihen 16 prosentin kannatus ei millään riitä ja sen tietää Aaltokin.

Mutta hallitusyhteistyöstä on saatava jatkossa enemmän.

–Ei hallitukseen ole mitään järkeä mennä pikkupuolueena, ihan pikkupuolueena heittopussiksi. Sitten siinä ei ole mitään muuta kuin selittelemistä ja suurimmat voitot ovat sitä, että on voinut estää muiden puolueiden kaikkein pöhköimpiä päätöksiä, Aalto arvioi ja lisää, että viime kädessä hallitusyhteistyöhön lähteminen on sen ohjelmasta kiinni.

Onko vihreät ollut tällaisessa asemassa?

–Kyllä se monella tapaa on nähty, mitä meidän hallitustaipaleet ovat olleet. On saatu ihan valtavasti asioita aikaan, mutta on jouduttu niin epätyydyttäviin ja inhottaviin tilanteisiin. En enää tässä ajassa palaisi sinne vuoden 2007 hallitukseen. Hallituskausi 2007–2011 oli aika vahvasti myrkkyä.

Kovinta myrkkyä tuolla vaalikaudella vihreille oli eittämättä vuonna 2010 tehdyt päätökset kahden uuden ydinvoimalan rakentamiselle. Niitä Aaltokin sai yliopistopolitiikkona Jyväskylän kampuksella selitellä.

Kovin paljon tarkemmin Aalto ei halua arvioida vihreiden uutta asemaa puoluekentässä.

–En osaa lähteä ajattelemaan sen kautta, ketkä ovat gallupien tai edellisten vaalien pohjalta tietyssä kannatusasetelmassa tai kuka on haastaja. Tunnistan ja tiedän politiikan tutkimuksen kautta tämän lähtökohdan, mutta en itse hahmota politiikkaa tuolla tapaa, valtiotieteiden kandidaatti toteaa.

Sitä, miten hän itse politiikan näkee, Aalto yrittääkin selvittää 45 minuuttia. Se liittyy ennen kaikkea politiikan tekemisen tapaan.

–Koen, että minun suurin tehtäväni tässä ajassa on puhua tinkimättömästi vihreistä arvoista ja viedä sitä meidän yleisjärkevää viestiä eteenpäin. Se on ykkösjuttu. Mutta samaan aikaan muuttaa sitä tapaa, millä me keskustelemme, miten me poliitikot lähestymme toisiamme.

Aallon mielestä kansanedustajat tai muutkaan poliitikot eivät aina edes yritä ymmärtää toisiaan, vaan ymmärtävät mieluummin tahallaan väärin ja haukkuvat päälle. Vihreiden puheenjohtaja uskoo, että juuri tämä tapa on saanut ihmiset kyllästymään politiikkaan ja menettämään luottamuksensa poliitikkoihin.

–Ei voi olla niin, että ihmiset katsovat epäuskoisina, että taas ne riitelevät siellä toisten ihmisten asioista. Ja tämä jatkuva poliittinen pelaaminen ja irtopisteiden kerääminen, niin siitä on päästävä eroon, toteaa Aalto.

Samaan viittasi äskettäin myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) lestadiolaisilla Suvijuhlilla. Hän arvioi Ylen mukaan, että etenkin eduskuntaa vaivaa tahallisen väärinymmärryksen kierre, jonka Sipilä katsoo rikkovan jo raamatun kahdeksatta käskyä. Se kieltää väärän todistuksen lausumisen lähimmäisestä.

–Sanoisin, että pääministeri Sipilä puhuu ihan oikeasta asiasta ja minusta tuntuu, että puhun hyvin samankaltaisesta teemasta.

–Totta kai poliitikan debatointiin kuuluu kiivaskin keskustelu. Mutta jos se toimii siinä hengessä, että siellä pyritään viemään asioita eteenpäin, eikä mennä henkilöön ja pyritä vain hämmentämään tai saamaan retorista selkävoittoa toisesta. Semmoiset voi jättää pois. Keskitytään asiaan, voidaan olla tiukastikin eri mieltä, mutta tehdään se arvokkaasti ja pyritään aidosti ymmärtävään vuoropuheluun.

”Halla-ahon siivoaminen näyttää imagotempulta”

Tahallisesta väärinymmärtämisestä voi syyttää myös Aaltoa itseään, ja hän myöntää joutuneensa itsekin nostamaan kätensä pystyyn virheen merkiksi.

Esimeriksi kesän aikana hän on viljellyt näkemystä, että Sipilän hallitus olisi antanut ”ihmisoikeuslupauksen”. Käsite on Aallon itsensä keksimä ja hän viitannut sillä arvopuheisiin kevään hallituskriisin aikana. Mutta puheenjohtajat Juha Sipilä (kesk.), Petteri Orpo (kok.) tai Sampo Terho (uv.) mitään lupausta ole antaneet. (Juttu jatkuu kuvan alla)

–Se tarkoittaa sitä, että pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo sanoivat, että länsimainen ihmisoikeuskäsitys lähtee siitä, että jokaisen ihmisen ihmisarvo, eivätkä he voi tehdä yhteistyötä Jussi Halla-ahon perussuomalaisten kanssa. Siinä pidettiin kauniita puheita ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, mutta samaan aikaan jatketaan ihan samalla maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikalla, joka on Halla-ahon kynästä.

–Hallitus antoi minun nähden lupauksen. Kyllä nuo puheet pitävät sisällään sen ajatuksen, että jonkin pitäisi muuttua. Tämä näyttää nyt puhtaasti imagotempulta, että yksi henkilö oli imagoltaan niin paha, ettei häntä voinut hyväksyä hallituspuolueen puheenjohtajaksi. Käytännössä tilanne on kuitenkin se, että arvot pysyvät samoina ja yksi henkilö saatiin siivottua sivuun.

Onko tämä oma käsitteesi ”ihmisoikeuslupaus” sellainen, missä olet tahallisesti kärjistänyt toisten puheita?

–Kyllä otan vastaan myös kritiikin, että jos joku tähän puuttuu, niin kyllä mielellään käyn tästä keskustelua. Itse koen kuitenkin puhtaasti niin… Kun pidin hirveän hienona, että annettiin iso lupaus tai iso arvopuhe. Puhuttiin kauniisti arvoista, että ei voi jatkaa näin, tuli raja vastaan. Mutta mikään ei ole muuttunut.

–Olisiko parempi termi sitten ”ihmisoikeusodotusarvo”?

Turhan syyttelyn ja kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi Aalto toivoo politiikkaan keskustelukulttuuria, jossa pyrittäisiin ensin ymmärtämään puhujan sanomaa ja ajattelua. Hän pohtii, että avoimen keskustelun kautta myös kansalaisille on helpompi selvittää suuria rakenteellisia uudistuksia, kuten sote-uudistusta.

–En minä ole sen ulkopuolella, eikä vihreät ole kritiikin ulkopuolella. Kyllä meidänkin kuten kaikkien muidenkin pitää pystyä katsomaan peiliin. Meidän on pystyttävä parempaan. Se on ykkösjuttu ja sen kautta voidaan rakentaa tilannetta, että vaikeatkin päätökset on mahdollista käydä keskustellen läpi. Nyt tilanne on aika mahdoton.

Touko Aalto, ikävöitkö konsensupolitiikkaa?

–En tiedä, ikävöinkö konsensuspolitiikkaa, koska sellainen konsensuspolitiikka, jossa vain hymistellään, niin ei se ole mistään kotoisin. Sellaista minä en tahdo. Koko ajan korostan, että omista arvoista ei pidä tinkiä pätkääkään, eri mieltä saa ja pitää olla, mutta ensin pitäisi pyrkiä ymmärtämään, mitä toinen ihminen ajattelee ja vasta sen jälkeen kun on ymmärtänyt, mitä toinen ajattelee, on debatin paikka. Yleensä tämä menee päinvastoin ja siitä syntyy vain hirveää sekamelskaa.

–Toinen asia on se, että näissä isoissa asioissa, joiden tehtävänä on uudistaa yhteiskuntaa vuosikymmeniksi eteenpäin, kuten vaikkapa verotuksen tai soten uudistamisessa, joissa kaikki puolueet ovat julki sanoneet tavoitteiden olevan yhteneväisiä ja on paljon asiantuntijatietoa, niin näissä voitaisiin hyödyntää vanhaa kunnon komitealaitosmallia, joissa niin hallitus-, oppositiopuolueet kuin parhaat asiantuntijat voisivat yhdessä löytää ratkaisuja.