Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehotti torstaina poikkeuksellisesti – ja julkisesti – ulkovaltoja tutkimaan poliittisen vastustajansa tekemisiä. Trump on jo kotimaassaan virkasyytetutkinnassa painostettuaan Ukrainan johtoa demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin kimppuun.

Trumpilta kysyttiin torstaina Valkoisessa talossa jälleen, mitä hän halusi heinäkuisesta puhelustaan Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyn kanssa.

“Ajattelen, että jos he ovat rehellisiä, he aloittaisivat suuren tutkinnan Bideneistä. Vastaus on yksinkertainen. Heidän tulisi tutkia Bidenit”, Trump sanoi vastaten tällä kertaa suoremmin kuin yhteisessä lehdistötilaisuudessa Suomen presidentin Sauli Niinistön kanssa keskiviikkona.

Trumpin väittämistä Joe Bidenin tai hänen poikansa Hunter Bidenin väärinkäytöksistä Ukrainassa ei ole näyttöä.

Trump meni torstaina vaatimuksissaan vielä pidemmälle ja otti mukaan Kiinan.

”Myös Kiinan tulisi aloittaa tutkinta Bideneistä, koska mitä tapahtui Kiinassa on aivan yhtä vakavaa kuin se, mitä tapahtui Ukrainassa”, Trump ilmoitti.

CNN:n mukaan Trumpin veto yllätti myös kiinalaisviranomaiset. Trumpin julkinen ilmoitus ei kuitenkaan ilmeisesti ole ensimmäinen kerta kun hän on nostanut Bidenit esiin Kiinan kanssa: CNN:n lähteiden mukaan Trump puhui Bidenistä Kiinan presidentille Xi Jinpingille jo kesäkuisessa puhelinkeskustelussa.

CNN:n mukaan puhelu tallennettiin salattuun järjestelmään. Epäselvää on, kehottiko Trump tuolloin Kiinaa selvittämään Bidenien asioita, vai oliko puhelussa esillä vain Joe Bidenin kannatuksen nousu mielipidekyselyissä.

The White House record of that call was later stored in the highly secured electronic system used to house a now-infamous phone call with Ukraine's President and which helped spark a whistleblower complaint that's led Democrats to open an impeachment inquiry into Trump.

Amerikkalaismediat kuten New York Times ja CNN pitävät poikkeuksellisena sitä, että Trump pyytää julkisesti ulkovalloilta apua asiassa, joka auttaisi häntä itseään ensi vuoden presidentinvaaleissa.