Edustajainhuoneen äänestyspäätös tarkoittaa ensinnäkin sitä, että tutkinta etenee ja toisaalta sitä, että tutkintaan liittyvät kuulemiset muuttuvat julkisiksi. Tähän asti kuulemiset on käyty salassa.

Yhdysvalloissa on kuultu jo ensimmäisiä arvioita aikataulusta. CNN-kanavan mukaan tutkinta saattaa kestää kuukausia, mutta on myös mahdollista, että edustajainhuone äänestäisi jo ennen joulua presidentti Donald Trumpin asettamisesta virkasyytteeseen. Edustajainhuoneen varsinaista äänestystä edeltäisi komiteakäsittely esitettyjen virkarikossyytösten muodosta.

Demokraateilla on enemmistö edustajainhuoneessa. Sen sijaan Trumpin republikaanit ovat enemmistönä senaatissa, jolle päätös syytteen nostamisesta etenee edustajainhuoneesta.

Virkarikostutkinta liittyy Donald Trumpin Venäjä-suhteisiin ja epäilyksiin Ukrainan presidentin painostamisesta tutkimaan Trumpin poliittista vastustajaa, demokraatti Joe Bidenia.

Trump on torstaina toistanut käsityksensä, että kyse on noitavainosta.