Hampurin kaupunki Saksassa on päättänyt ensimmäisenä maailmassa kieltää kahvikapseleiden käytön kaikissa julkisissa virastoissa. Hampurin ympäristösyistä tehdystä ratkaisusta on uutisoitu ympäri maailmaa ja sen koetaan lähettävän voimakkaan viestin myös kuluttajille.

Hampurin ympäristö- ja energiaosaston edustaja Jan Dube on kertonut tiedotusvälineille, että kahvikapselipakkaukset ovat tarpeetonta resurssien kulutusta ja jätettä. Kapseleita ei myöskään ole aina helppoa kierrättää.

– Siinä on kuusi grammaa kahvia kolmen gramman pakkauksessa. Me Hampurissa ajattelimme, että näitä ei pitäisi ostaa veronmaksajien rahoilla, Dube sanoo.

ScienceAlert-sivuston mielestä kahvikapselitrendi on erittäin tuhoisa ympäristölle. Samansuuntaiseen lopputulokseen päätyy myös BBC, joka selvityksessään kuitenkin toteaa, että kahvivalmistajat ovat parantaneet tuotteidensa kierrätettävyyttä.

Piotr Barczak Euroopan ympäristötoimistosta kuitenkin huomauttaa BBC:llä, että kierrättäminen ei poista alkuperäistä ongelmaa, jätteen määrän lisääntymistä.

– Tarkoitus on vähentää sitä tavaran määrää, jota meidän on heitettävä pois tai kierrätettävä, hän toteaa.

Kapselikahvi on kasvattanut kovaa vauhtia suosiotaan ympäro maailmaa. Kapseleiden myynti kasvaa yhdeksän prosentin vuosivauhtia, kun kahvimarkkina ylipäänsä kasvaa alle kahden prosentin luokkaa, BBC kertoo.

CNN puolestaan nostaa esille sen, että Hampuri ei kiellä ainoastaan kahvikapseleita vaan myös koko joukon muita tuotteita, muun muassa kertakäyttöastiat ja juomat kertakäyttöpakkauksissa.