Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan julistautui voittajaksi niukan ääntenenemmistön turvin presidentin valtaoikeuksia koskevassa kansanäänestyksessä Turkissa.

Eri viestimien mukaan Erdoganin ajamia laajennuksia Turkin presidentin valtaoikeuksiin kannatti runsaat 51 prosenttia äänestäjistä.

Erdogania vastustavan CHP-puolueen mukaan kansanäänestys toteutui puutteellisesti, ja puolue ilmoitti vaativansa äänten osittaista laskentaa uudelleen, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi.

Kampanjointi ennen kansanäänestystä jakoi Turkin tiukasti kahteen poliittiseen leiriin eli autoritaarisia piirteitä vallankäyttöönsä omaksuneen Erdoganin kannattajiin ja vastustajiin.

Kansanäänestyksessä äänestettiin isoimmista muutoksista Turkin valtiosääntöön maan modernin historian aikana. Mikäli uudistukset toteutuvat, ne antavat Turkin presidentille oikeuden muun muassa nimittää hallituksen jäsenet sekä määrittelemättömän joukon varapresidenttejä.

Lisäksi uudistukset, joiden on tarkoitus tulla voimaan seuraavien parlamenttivaalien jälkeen vuonna 2019, antaisivat presidentille oikeuden nimittää ja erottaa virkamiehiä ilman parlamentin hyväksyntää.

Valtiosäännön muutokset merkitsevät ”huomattavaa Erdoganin henkilökohtaisen vallan voimistumista sekä mahdollisesti vallanjako-opin kuolemaa”, kommentoi professori Howard Eissenstat The New York Timesille.

–Tuomioistuinten riippumattomuus oli sokeeraavan heikkoa ennen kansanäänestystä. Uusi järjestelmä pahentaa tilannetta entisestää, Eissenstat sanoi.

Muutoksen vastustajat saivat äänten enemmistön Turkin suurissa kaupungeissa kuten Ankarassa ja Istanbulissa.

–Edessä on synkkiä päiviä, sanoi ei-äänestäjiin kuulunut Yesim Kara Istanbulissa The New York Timesille.

Turkin poliittisella suunnalla on iso merkitys muun muassa Euroopan unionille, jonka rajanaapuri Turkki on. Turkki käyttää myös merkittävää valtaa Lähi-idässä.

Lähde: Talouselämä

Lue myös: Ozan Yanar äänesti Erdogania vastaan: ”Siirtäisi itsevaltaisuuden hurjemmalle tasolle”