Turkin ja Irakin armeijat aloittavat yhteisharjoitukset autonomisen Kurdistanin alueen kansanäänestyksen vuoksi, Turkin armeija on tiedottanut. Sotaharjoitus järjestetään Turkissa lähellä kurdialueen rajaa, minne Turkki on jo aiemmin sijoittanut asejoukkojaan.

Irakin Kurdistanin asukkaat äänestivät maanantaina siitä, haluavatko alueensa pysyvän osana Irakia vai itsenäistyvän omaksi valtiokseen. Irtautumisäänten uskotaan voittavan, mutta äänestys on vain neuvoa-antava eikä se suoraan johda itsenäistymistoimiin. Irak, Turkki ja Iran pitävät kansanäänestystä laittomana ja vastustavat kiihkeästä kurdien pyrkimyksiä.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan varoitti jo maanantaina Irakin kurdeja Turkin armeijan valmiustilasta. Myöhemmin on ilmoitettu Irakin joukkojen liittymisestä harjoitukseen, uutistoimisto Al Jazeera kertoo. Yhteisharjoitukset alkavat jo tiistaina.

Irakin Kurdistanin paikallishallinnon johtaja Masoud Barzani on korostanut, että äänestystuloksen selvittyä kurdit haluavat vasta aloittaa neuvottelut Irakin keskushallinnon kanssa. Irakin pääministeri Haider al-Abadi kuitenkin kieltäytyy aloittamasta neuvotteluita ”perustuslain vastaisen” äänestyksen pohjalta.

Myös kansainvälinen yhteisö on paheksunut itsenäisyysäänestyksen järjestämistä juuri nyt. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres paheksuu kurdihallinnon päätöstä. Hän huomauttaa, että äänestyksestä on päätetty yksipuolisesti ja sen järjestämistä on laajalti vastustettu. Guterres varoittaa äänestyksen mahdollisesti entisestään heikentävän alueen vakautta.

Maanantaisessa itsenäistymisäänestyksessä kävi äänestämässä 72,16 prosenttia äänioikeutetuista, kertoi Suomen kurdiliiton sihteeri Welat Nehri Ylen Ykkösaamun haastattelussa. Lue lisää tämän linkin takaa.

LISÄÄ AIHEESTA:

Turkki varoittaa Irakin kurdeja: Armeijamme on rajalla valmiina

Historiallinen kansanäänestys käynnissä Kurdistanissa: ”Olemme odottaneet tätä päivää 100 vuotta”