Kauhavan kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen (kesk.) kehottaa kotikaupunkinsa ihmisiä malttiin kiihtyneessä maahanmuuttokeskustelussa. Kauhavan koulumaailmassa on kuohunut viime aikoina.

Kuohunnan johdosta Alahärmän kaupunginosassa osoitettiin mieltä eilen torstaina urheilukentällä.

Kauhavan koulukeskuksessa takavarikoitiin puukko yläkoulun turvapaikanhakijaoppilaalta, joka erotettiin koulusta. Lisäksi jo syyskuun toisella viikolla Alahärmän yläkoulusta erotettiin neljä Oravaisten vastaanottokeskuksen maahanmuuttajaoppilasta.

Iltalehden mukaan oppilaat ja opettajat ovat saaneet lieviä vammoja väkivaltanujakoissa. Kaupunginjohtaja Markku Lumio kommentoi lehdelle, että hänen mukaansa ei voi puhua levottomuuksista.

–Siellä on ollut nujakka maahanmuuttajaoppilaiden välillä Alahärmässä ja eilen otettiin puukko pois ilman mitään uhkatilannetta. Sellaisia tilanteita joskus on, että opettaja joutuu ottamaan puukon pois. Pojilla niitä puukkopitäjissä on, mutta mitään vaaratilannetta ei ole, Lumio sanoi Iltalehdelle eilen torstaina päivällä ollessaan juuri matkalla selvittämään tilannetta Alahärmään.

Pitkin paikkakuntaa on liikkunut lisäksi poliisin perättömiksi oikaisemia huhuja.

Keskustan valtuustoryhmää johtava Kurvinen korostaa, että Kauhava on edelleen turvallinen ja tavallinen maalaiskunta ja että Kauhavan kaupunki tekee kaikkensa pitääkseen lapsilleen ja nuorilleen turvalliset ja rauhalliset koulut.

–Kauhavan kaupungin tulee ryhtyä kaikkiin järkeviin ja laillisiin toimiin sen varmistamiseksi, että meillä lapset ja nuoret saavat käydä rauhassa koulua. Koululaisten ja vanhempien huoli on kärjistyneessä tilanteessa ymmärrettävää, eikä sitä pidä kuitata millään vitsailulla puukkopitäjästä, Kurvinen sanoo tiedotteessa.

Kurvisen mukaan Kauhavan kaupunginhallitus käy heti maanantaina läpi tarvittavat toimet järjestyksen ylläpitämiseksi. Hän tekee omalta osaltaan parhaansa, että kaupunginjohdon idea Kauhavalle perustettavasta poliisiasemasta etenisi maaliin.

–Nyt on kaikista tärkeintä, että säilyy laillinen ja järjestäytynyt meno. Poliisien, opettajien ja muiden viranhaltijoiden tulee saada rauhassa tehdä työnsä.

Kurvinen toivoo, että Kauhavalla vastaanottokeskuksesta ja maahanmuutosta päästäisiin keskustelemaan avoimesti ja asiallisesti kiihkeän nettihuutelun sijaan. Kauhavan vastaanottokeskukselta hän toivoo nykyistä avoimempaa viestintälinjaa. Kurvisen mielestä kaupungin pitäisi järjestää avoin, asiallinen ja asiantuntijoiden vetämä keskustelutilaisuus vastaanottokeskustoiminnasta ja turvapaikanhakijoista Kauhavalla.

–Kauhavan kaupunki ja vastaanottokeskus eivät voi jättää keskustelua sosiaalisessa mediassa huutelevien ja mielenosoituksissa marssivien varaan. Tarvitaan tavallisille ihmisille mahdollisuus käydä rauhallista keskustelua tilanteesta oikean tiedon pohjalta, Kurvinen linjaa.