Saksalainen politiikan tutkija Stefan Meister sanoo, että Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Venäjän presidentti Vladimir Putin lähettivät lauantaisessa tapaamisessaan viestin Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille.

–Donald Trumpin ajan politiikka USA:ssa on tärkein tekijä siinä, että Merkelin ja Putinin välit ovat parantuneet. Molemmat haluavat lähettää Washingtonin viestin, ettei heitä voi kiristää. Tapaamisen tarkoituksena oli normalisoida Saksan ja Venäjän suhteet, Meister kommentoi Financial Timesille.

Merkel ja Putin keskustelivat muun muassa Nord Stream 2 –kaasuputkihankkeesta. Trump on painostanut etekin Saksaa luopumaan kaasuputkesta ja korostanut, että se lisää niin Saksan kuin koko Euroopan riippuvuutta venäläisestä maakaasusta.

Lue lisää: Trump löysi uuden aseen Saksaa vastaan: Nord Stream 2

Merkel korosti jälleen kerran, että maakaasun on kuljettava Ukrainan läpi myös Nord Stream 2:n valmistumisen jälkeen.

–Haluan painottaa, että kyse on vain ja ainoastaan taloudellisesta hankkeesta, eikä se sulje pois kaasutoimituksia Ukrainan kautta. Pääasia on, että taloudelliset vaatimukset täyttyvät, Putin vastasi tähän uutistoimistojen mukaan.

Putinin tiedottaja Dimitri Peskov kommentoi tapaamisen jälkeen, että tarkoituksena on nimenomaan torjua ”kolmansien osapuolien” sekaantuminen kaasuputkiprojektiin.

–On välttämätöntä ryhtyä toimiin mahdollisia kolmansien osapuolien laittomia toimia vastaan, jotta projekti valmistuu ajoissa, hän sanoi Reutersille.

Lue myös: Saksalaisarvio Vladimir Putinin ja Angela Merkelin tapaamisesta: ”Venäjän presidentti on ajanut itsensä umpikujaan”