Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijan Santtu Raitasuon mukaan Suomen johtavat veroasiantuntijat toimivat verolakien tulkintaan ja tuomioistuinten päätöksiin vaikuttavina oikeustieteilijöinä ja samaan aikaan toisaalla verokonsultteina.

Isojen konsulttitalojen ja asianajotoimistojen verokonsultit puolestaan ajavat suurten yritysten etua niiden veroriidoissa, mutta kirjoittavat toisella kädellä tieteellisiä artikkeleita samoista riidoista.

Raitasuo pöllyttää tätä veroasiantuntijoiden ”kaksoisroolia” tällä viikolla julkaistussa Lakimies-lehden artikkelissa.

Vaikuttamiskeinoja on Raitasuon mukaan monia. Veroprofessorit ja -tohtorit ottavat kantaa keskeneräisiin veroriitoihin oikeustieteellisiin julkaisuihin kirjoittamissaan artikkeleissa ja tehtailevat asiantuntijalausuntoja tuomioistuimille.

Silloinkin kun veroasiantuntija on hävinnyt casen Korkeimmassa hallinto-oikeudessa KHO:ssa, hän kritisoi päätöstä jälleen tieteellisissä julkaisuissa.

Tutkijan mukaan kaikki vaikuttaminen tapahtuu piilossa, koska veroasiantuntijat eivät kerro sidoksistaan.

Oikeusasteet, etenkään KHO, eivät myöskään kerro päätöksissään, ovatko ne käyttäneet asiantuntijalausuntoja ja keneltä niitä on hankittu.

Raitasuo on tutkinut läpikotaisin yhden johdon palkitsemiseen liittyneen veroriidan käsittelyn.

Tapaus koski johdon palkitsemiseen kehitettyä holdingyhtiö järjestelyä, jolla johto olisi välttänyt palkkioidensa verottamisen ansiotulona. Konsulttitalot ehtivät tarjota tätä himmeliä parille kymmenelle pörssiyhtiölle, ennen kuin KHO kaatoi järjestelyn yhtä yhtiötä koskeneella päätöksellään.

Raitasuo osoittaa, miten Suomen johtavat veroasiantuntijat KPMG:ltä ja Boreniukselta vuoroin ajoivat holding-yhtiöiden asiaa oikeusasteissa ja vuoroin esiintyivät oikeustieteellisinä asiantuntijoina kiistassa. Apuna oikeusasteissa oli Tampereen yliopiston vero-oikeuden professorin oikeudellinen lausunto.

Sidoksista ei ole aiemmin kerrottu julkisuuteen.

Tutkija vaatii sidosten julkistamista

Raitasuon mukaan Tutkimuseettinen neuvottelukunta ohjeistaa, että tutkimuksen rahoituslähteet ja tutkimuksen kannalta merkitykselliset sidokset pitää kertoa. Ohje koskee myös tieteellisiä artikkeleita.

Raitasuo vaatiikin, että kaikista sidonnaisuuksista pitää tehdä läpinäkyviä.

Lisäksi tutkijoilta pitää vaatia, että he käsittelevät tutkimuksissaan ja tieteellisissä artikkeleissaan myös vastapuolen näkemyksiä. Nyt näin ei ole.

Tuomioistuinten pitää Raitasuon mukaan myös kertoa päätöksissään, kenen asiantuntijalausuntoja se on käyttänyt. Sekin pitää kertoa, kuka yrityksen asiamiehenä oikeudessa on ollut. Nyt tätä tietoa pitää osata erikseen kysyä.

Kovassa kirjoituksessaan Raitasuo arvioi, että kaksoisroolin piilottelusta on koitunut haittaa yhteiskunnalle.

Hyssyttelystä ovat hyötyneet verovelvolliset, joilla on varaa ostaa asiantuntemusta eli eniten verosuunnitteluvoimaa. Verolakeja on tulkittu niiden eduksi.

Raitasuo moittii veroasiantuntijoita siitä, että ajaessaan asiakkaiden asiaa ja omaa etuaan, he viis veisaavat yhteiskunnan edusta.

”Yliopistoilla harjoitettu verolainsäädännön tutkimus ei ole oikeustiedettä vaan verosuunnittelun tiedettä. Oikeuskirjallisuus on suurelta osin verokonsulttien kirjoittamaa”, Raitasuo tiivistää.