Eurooppalaiseen politiikkaan, filosofiaan ja aatehistoriaan erikoistunut yliopistotutkija, dosentti Timo Miettinen korjaa euroalueen yhteisiin velkakirjoihin eli niin sanottuihin eurobondeihin liittyviä väärinkäsityksiä. Hän katsoo, että yhteisvastuuta ei voi euroalueella välttää, ja keskustelu taakanjaosta on vasta alkanut.

”Suoraa solidaarisuutta on tähän mennessä nähty vielä aika vähän. Apua voi antaa myös itsekkäistä syistä. Ja ennen kaikkea myös tekemättömyydellä on hinta”, hän linjaa Twitterissä julkaisemassaan ketjussa.

Euroalueen valtiovarainministereistä koostuva euroryhmä sai myöhään torstaina aikaan laihan kompromissin koronakriisin hoitoon suunnattavasta tukipaketista. Paketti koostuu kolmesta kokonaisuudesta hätärahasto EVM:stä, Euroopan investointipankista ja eurooppalaisesta työttömyysturvatakuusta.

Saksan, Hollannin, Itävallan ja Suomen kammoksumia eurobondeja siinä ei ole mukana. Italia ilmoitti kuitenkin heti perjantaina ottavansa eurobondit uudelleen esiin EU-maiden valtionpäämiesten kokouksessa pääsiäisen jälkeen.

”Jäsenmaiden yhteinen velanotto ei ole Suomen hyväksyttävissä. Suomi on halukas löytämään yhteisiä ratkaisuja. Suomi ei kannata yhteisvastuullista velanottoa, ja jokaisella maalla on vastuu omasta talouspolitiikastaan”, valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) totesi toimittajille torstain kokouksen jälkeen.

Timo Miettinen korostaa, että Euroopan unioni on keskinäisriippuvainen järjestelmä.

”Suomenkin viennistä 60 prosenttia suuntautuu EU-maihin. Suomella on itsekkäistä syistä intressi välttää tilanne, jossa suomalaistenkin tuotteiden kysyntä vähenee äkillisesti. Auttamiselle ei siis ole vain moraalisia perusteita vaan myös itsekkäistä motiiveista lähteviä. Kaikki riippuu kuitenkin pitkän aikavälin suunnitelmista”, hän kommentoi.

Miettinen uskoo, että sekä suora tuki koronaviruksesta pahiten kärsineille maille että yhteiset joukkovelkakirjat nousevat varmasti uudelleen keskusteluun.

”Suomessa on puhuttu, että tällaiset velkakirjat merkitsisivät joko yhteisvastuuta tai lipsumista periaatteesta, jonka mukaan "jokainen maa vastaa omasta taloudenpidostaan”. Molemmat ovat yksinkertaistuksia. Eurobondit merkitsisivät toki yhteisvastuun lisäämistä siinä mielessä, että vastuu niiden takaisinmaksusta olisi jaettua (samassa suhteessa kuin EU-jäsenmaksut). Näiden ratkaisujen puuttuminen kuitenkin tarkoittaa, että EKP joutuu jatkamaan osto-ohjelmiaan”, hän selvittää.

Miettinen muistuttaa, ettei yhteisvastuu suinkaan ole uusi keskusteluun nouseva asia, vaan sitä on lisätty euroalueella epäsuorasti eurokriisin jälkeen Euroopan keskuspankin EKP:n osto-ohjelmien seurauksena.

”Jos maat eivät pystyisi maksamaan näitä lainojaan takaisin, lankeaisi lasku euromaille. Myös yhteisvelan olosuhteissa kaikki vastaavat omasta taloudestaan. Menojen rahoittaminen on kansallisten hallitusten vastuulla. Olennaista olisi ymmärtää, että poliitikot ovat vastuussa kansallisen talouden lisäksi myös yhteisestä taloudesta”, hän tiivistää.

Miettinen pitää outona sitä ajatusmallia, että koronaviruksen pahimmin runtelemia maita, euroalueella Italiaa ja Espanjaa, pitäisi rankaista tästä.

”Eurokriisin mielikuvat ovat vahvoja: pohjoinen maksaa etelän virheistä. Koronakriisin syyt eivät ole kuitenkaan taloudenpidossa. Epidemiaa sattui iskemään ensin Italiaan ja Espanjaan. Isku Italian ja Espanjan talouteen tulee joka tapauksessa olemaan merkittävämpi kuin muualla Euroopassa. Tämä yhdistettynä siihen, että maiden toipuminen eurokriisistä on ollut muita hitaampaa.”

Hän korostaa myös sitä, että ehdotettujen toimien ytimessä eivät ole rahansiirrot.

”Pohjoinen ei maksa ”etelän vetelille”. Sen sijaan pyritään välttämään tilanne, jossa Italia ja Espanja joutuisivat maksamaan uudesta valtionvelasta huomattavasti korkeampaa korkoa kuin pohjoisen maat.”

Euromaiden riitelyn katsotaan jo vaarantaneen paitsi rahaliiton, myös koko Euroopan unionin yhtenäisyyden. Italiassa euro- ja EU-erosta puhutaan jo varsin avoimesti ja lauantaina Portugalin pääministeri kyseenalaisti Hollannin aseman euron jäsenenä. Eurooppa-neuvoston kokouksesta 23. huhtikuuta ennakoidaankin poikkeuksellisen vaikeaa.

”Pallo on nyt valtiojohtajilla. Mikä tahansa lopullinen päätös tulee olemaan, sen seuraukset Euroopan yhtenäisyydelle ovat todella merkittävät”, italialainen politiikkaan erikoistunut taloustieteilijä ja varainhoitoyhtiö Algebrisin tutkimusjohtaja Silvia Merler arvioi.