Politiikan tutkija Mari K. Niemi kirjoittaa Suomen Kuvalehden blogissaan, että Ylen vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen lausunnot toissailtaisessa A-studiossa kertoivat paljon.

– No, eihän pääministerin tunteikas uhittelu hyvältä näytä. Vielä huolestuttavampi on kuitenkin vaikutelma, että Ylen johto on ollut valmis toimimaan pääministerin imagotoimistona ja painamaan villaisella tämän käytöstä. Yle oli siis suojellut kiukuttelevaa pääministeriä Juha Sipilältä, Niemi kirjoittaa.

Lue lisää: Ylen tähtitoimittaja grillasi omaa pomoaan suorassa lähetyksessä: ”Miksi en saanut kertoa tästä?”

Jääskeläinen paljasti ohjelmassa, että suuttunut Sipilä oli ollut perumassa kaikki esiintymisensä Ylellä. Jääskeläisen keskusteltua hänen kanssaan Sipilä lopulta perui vain A-studion esiintymisensä.

Niemen mielestä Yleen ja Sipilään liittyvä kohu on jo Ylen osalta paisumassa skandaaliksi, kun useat Yle-nimet ovat julkisuudessa asettuneet vastaan Ylen johtoa.

Tänään Ylen kokenut politiikan toimittaja Pirjo Auvinen paljasti – päätoimittajan rohkaisemana – Sipilän aiempia kiukutteluita.

Lue lisää:

Isot Yle-nimet esillä – Baba Lybeck kypsyi nyt täysin

Toimittaja paljasti Ylen poikkeuksellisia Sipilä-ratkaisuja

Lue myös:

”Juha Sipilä käyttäytyy kuin hiekkalaatikkoikäinen: Mä en leiki enää teidän kanssa!”

Nyt puhuu Ylen entinen johtaja: ”Kuin vaatisi Steve Jobsia ulos Applelta”