Nyt valittiin kakkosketjulaiset, sanoo poliittisen talouden väitöskirjatutkija Antti Ronkainen Euroopan unionin eilisistä johtajavalinnoista.

”Ei valittu parhaita, vaan valittiin sopivimmat. Ensimmäinen kysymys on, miten nämä tulevat pelaamaan yhteen”, Ronkainen toteaa Uudelle Suomelle.

EU-johto joutui siirtymään suunnitelmaan B tai C, koska alkuperäiset ajatukset eivät saaneet riittävää tukea Eurooppa-neuvoston pitkäksi venyneessä huippukokouksessa. Euroopan kansanpuolueen EPP:n kärkiehdokas Manfred Weber oli liian konservatiivinen sosiaalidemokraateille ja liberaaleille, kun taas EPP:lle oli kauhistus, että komission johtoon olisi noussut sosiaalidemokraattien Frans Timmermans.

Mainittu kolmikko eli suurin puolueryhmittymä EPP, toiseksi suurin eli sosiaalidemokraattien S&D ja kolmanneksi suurin eli keskustaliberaalien Renew Europe – Alden pohjalta syntynyt uusi ryhmä – saivat kuitenkin lopulta jaettua johtopaikat keskenään.

”Uusi suuri koalitio on konservatiivit, demarit ja Uusi Eurooppa eli liberaalit. Vihreät eivät olleet mukana tässä ruletissa”, Ronkainen toteaa.

EU-komission puheenjohtajaksi on nousemassa EPP:n saksalainen Ursula von der Leyen, ja EPP sai haltuunsa myös Euroopan keskuspankin pääjohtajuuden. Sosiaalidemokraatit saivat EU:n ”ulkoministerin” eli korkean edustajan paikan sekä Euroopan parlamentin puheenjohtajuuden. Keskustaliberaalit saivat Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuuden.

”EPP on selkeä voittaja, koska he saivat komission ja Euroopan keskuspankin”, Ronkainen sanoo.

Hän uskoo kuitenkin, että paketti kelpaa myös sosiaalidemokraateille, etenkin jos Frans Timmermans saa jatkaa komission varapuheenjohtajana.

Komission puheenjohtajaksi ehdotettu von der Leyen on kovan kritiikin kohteena kotimaassaan Saksassa, mutta Ronkainen arvioi, että jos S&D ja liberaalit hyväksyvät tehdyn kokonaissopimuksen, se ei kaadu ”von der Leyenin Saksan sotkuihin”. LUE LISÄÄ: Epäilykset alkoivat heti – Ursula von der Leyen tunnetaan Saksassa plagiointisyytöksestä ja muista skandaaleista: ”Huonoin ministerimme”

Yksi havainto syntyneestä sovusta on se, että Saksan liittokansleri Angela Merkel jyrättiin – monesta suunnasta.

”Merkel ajoi kärkiehdokasjärjestelmän säilyttämistä, mutta Ursula von der Leyen valittiin [euro]parlamentin ulkopuolelta. Tämä romuttaa sitä kärkiehdokasperiaatetta. Lisäksi sekä Itä-Eurooppa, EPP:n kansanpuolueet että Saksan demokraatit vastustivat kaikki näitä Merkelin muuveja”, Ronkainen sanoo.

Merkel puolsi alun perin komission puheenjohtajaksi eurovaalien suurimman puolueen eli EPP:n tai S&D:n kärkiehdokasta. Kun EPP oli vaaleissa suurin, mutta sen kärkiehdokas Weber ei kelvannut, Merkel ryhtyi ajamaan uutta mallia. Siinä sosialistien Timmermansista olisi tullut komission puheenjohtaja ja Weberistä europarlamentin. Itä-Euroopan maat ja EPP kaatoivat Merkelin Timmermans-suunnitelman, kun taas Saksan sosiaalidemokraatit – Merkelin hallituskumppanit – vastustivat lopullista sopua eli von der Leyenin valintaa.

”Oleeellista on, että EPP eli kansanpuolueet itse jättivät Merkelin yksin”, Ronkainen sanoo.

”Kärkiehdokasjärjestelmä ja nimenomaan Merkel kumottiin. Hän on kuin haamu.”

Erikoisesti juuri Saksa jätti ainoana maana äänestämättä Eurooppa-neuvoston kokouksessa, vaikka puollettu ehdokas oli saksalainen. Tämä johtui maan hallituksessa istuvien Saksan sosiaalidemokraattien vastustuksesta.

Entä jos sosiaalidemokraatit kaataisivatkin von der Leyenin valinnan Euroopan parlamentin äänestyksessä kahden viikon päästä? Koko johtajapaketti purkautuisi, Ronkainen sanoo.

”Koko sotku alkaisi uudestaan, koska se oli pakettiratkaisu.”

Merkel ei olisi Merkel, jos hän ei nöyryytettynäkin olisi ottanut samalla osavoittoa; onhan valittu komission puheenjohtajaehdokas Merkelin puoluetoveri ja istunut kaikissa hänen hallituksissaan.

Osittain tästä Merkelin perinnön jatkumisesta johtuen Ronkainen ei usko, että uusi johtajisto tietäisi selvää muutosta EU:n politiikkaan.

Yhden selvän linjanmuutoksen Ronkainen keksii. Se on Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtajan Christine Lagarden nimitys EKP:n johtoon.

”Lagarde on juristi, ei ekonomisti, eikä hänellä ole keskuspankkitaustaa. Tässä selkeästi otettiin poliittinen valinta EKP:hen, mikä mielestäni on ihan rehellistä. Ei peitellä sitä rahapolitiikan poliittista luonnetta”, Ronkainen sanoo.

Hän uskoo Lagarden roolin korostuvan, koska EU:n poliittinen päätöksenteko voi heikentyä. Tähän viittaa myös parlamentin tiukka äänestys uudesta puheenjohtajastaan.

”Jos poliitikot eivät kykene toimimaan, silloin keskuspankki joutuu bail-outtaamaan poliitikot”, Ronkainen toteaa talouden pelastusoperaatioihin viitaten.

Ronkainen ennustaa, että yön yli kestävät ”silmäpussikokoukset” lisääntyvät etenkin, jos eteen tulee uusi eurokriisi tai pakolaiskriisejä.

”Eurooppa on yhä jakautuneempi: ei pelkästään idän ja lännen välillä, vaan myös lännen Eurooppa-myönteiset voimat jakaantuvat”, tutkija sanoo.

”Konservatiivien ja demareiden suurten koalitioiden [parlamentin kaksipuoluevallan] aika näyttää olevan ohi. EPP:lle oli täysin punainen vaate, että demari olisi nostettu komission johtoon. Eli samaan aikaan kun meillä hajaantuminen kasvaa, myös vanhat päätöksentekomekanismit romahtelevat”, Ronkainen toteaa.

LUE MYÖS: EU:n johtoon kaksi naista – Ursula von der Leyen on Angela Merkelin kestokumppani