Jihadismin tutkija Juha Saarisen mukaan uutinen al-Holin leiriltä Suomeen palaavista on lasten osalta tervetullut.

”He ovat vanhempiensa päätösten uhreja, ja todennäköisesti kokemuksiensa traumatisoimia. Heidän paluuseensa ja sen synnyttämiin riskeihin viranomaiset ovat valmistautuneet jo pitkään. Ja hyvä niin”, hän kommentoi Twitter-ketjussaan.

Aikuisten kohdalla tilanne on Saarisen mukaan monimutkaisempi. Hän katsoo, että on olemassa monia perusteltuja syitä vastustaa aikuisten kotiuttamista konfliktialueelta Suomeen, mutta toisaalta heidän paluunsa Suomeen ei lainsäädännön mukaan ole estettävissä.

”Ensisijaisen tärkeää on pyrkiä identifioimaan potentiaalisesti vaaralliset tapaukset palaavien aikuisten keskuudessa ja valvoa heitä. Tärkeää on myös pyrkiä selvittämään Suomeen saapuvien aikuisten mahdollinen rikollinen toiminta ulkomailla. Valtaosa aikuisena lähteneistä on tehnyt tietoisen päätöksen matkustaa konfliktialueelle ja osallistua terrorististen ryhmien toimintaan”, Saarinen sanoo.

Hän linjaa, että ekstremistisen aatteen ja ryhmän, joka kohdistaa brutaalia ja laajamittaista väkivaltaa vihollisina kokemiinsa ihmisryhmiin kannattaminen on poliittisesti ja moraalisesti teko, jolla on oltava seurauksia.

”Toistaiseksi Suomi on järjestelmällisesti epäonnistunut Syyriasta palanneiden tuomisessa oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Suotavaa on, että näin ei kävisi jatkossa. Suomi on sen velkaa Isisin uhreille konfliktialueella. Se olisi myös tärkeää Suomelle itselleen”, Saarinen toteaa.

Hänen mukaansa Suomessa on aika kehittää lainsäädännön lisäksi myös viranomaisten kykyä tutkia ja syyttää ulkomailla tehtyjä terrorismirikoksia. Saarinen pitää suotavana niin suojelupoliisin kuin keskusrikospoliisinkin resurssien kasvattamista.

Kolme al-Hol:in leiriltä paennutta perhettä saapui sunnuntaina iltapäivällä Turkista Suomeen. Ulkoministeriön mukaan lapset ja naiset ovat olleet internoituina al-Hol:in leirillä Syyriassa, josta he ovat poistuneet kevään aikana. Perheiden lapset ovat iältään alle kymmenvuotiaita. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoo, että Suomeen palasi kolme aikuista ja yhdeksän lasta.

Sisäministeriön poliisiosaston ylijohtaja Tero Kurenmaa kertoo Iltalehdelle, että keskusrikospoliisi tekee esiselvityksiä ja selvittää, onko palanneiden joukossa epäiltyjä.

”Jos on rikosoikeudellisessa vastuussa, eli yli 15-vuotiaita ja onko syytä epäillä rikoksista. Samalla selvitetään ovatko he todistajia tai uhreja johonkin suuntaan. Esimerkiksi lapset voivat olla uhrejakin”, hän sanoo.

Al-Holin pakolaisleiri sijaitsee Syyrian pohjoisosassa, minne on kerätty Isisin romahduksen jälkeen jihadistitaistelijoita ja heidän perheenjäseniään. Joulukuussa leirillä oli mediatietojen mukaan 11 suomalaista naista ja noin 30 lasta.

Al-Hol aiheutti joulukuussa myös laajan poliittisen kohun, kun ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) syytettiin virkamiesten painostamisesta. Helmikuussa perustuslakivaliokunta päätti pyytää valtakunnansyyttäjää aloittamaan esitutkinnan Haaviston toimista rajatuilta osin.

Lue tarkemmin:

Nyt tuli poikkeuksellinen päätös: Pekka Haaviston toimista alkaa esitutkinta