Joukko maailman johtavia biologeja on ilmaissut huolensa maapallon eliökunnan puolesta. Arvostetun Stanfordin yliopiston professori Rodolfo Dirzon johtama ryhmä uskoo niin sanotun kuudennen joukkotuhon alkaneen.

Dirzon johtama kansainvälinen ryhmä arvioi lukuisia biologian alan tutkimuksia, jotka käsittelevät eläinten sukupuuttoa. Tutkijaryhmän päätelmä on, että maapallon historian kuudes eläinten joukkotuho on mahdollisesti alkanut.

Tutkimus julkaistiin tällä viikolla Science-lehdessä.

Aiemmin joukkotuhoon on ollut syynä jokin äkillinen luonnonkatastrofi, kuten taivaankappaleen iskemä tai massiivinen tulivuorenpurkaus. Tällä kertaa joukkotuhon on mahdollisesti aiheuttamassa yksi eläinlaji: ihminen.

Ihminen on tarkkaillut eläinlajien menestystä nyt noin tuhatkunta vuotta. Varsinaista kirjaa katoavista eläinlajeista on pidetty 1500-luvulta asti. Ihmiskunnan tiedossa on tästä lähtien yli 300 selkärankaista maaeläintä, jotka ovat kadonneet maan päältä kokonaan.

Sinällään määrä on pieni, kun ottaa huomioon miljoonat eläinlajit, joita Telluksen biosysteemissä elää. Kuitenkin suurten selkärankaisten maaeläinten populaatiot ovat kääntyneet laskuun.

Dirzon tutkijaryhmän mukaan selkärankaisia elää nyt noin neljännes vähemmän kuin aiemmin. Vähintään joka kuudes selkärankainen elää sukupuuton uhan alla.

Syynä on ihminen, joka muokkaa luontoa omaksi elintilakseen. Tämä hävittää muilta selkärankaisilta elintilaa. Hankalimmassa asemassa ovat suuret nisäkkäät – niin kutsuttu megafauna – jotka hyödyntävät laajasti ekosysteemiä.

Esimerkiksi hevonen tai elefantti vaatii ympärilleen monimuotoisen ekosysteemin. Kun ihminen muokkaa elinympäristöään, kajoaa hän samalla ekosysteemin tasapainoon.

Suurten eläinten katoaminen heijastuu nopeasti muuhun ekosysteemiin.

Keniassa tehtyjen havaintojen perusteella megafaunan poistaminen ihmisen kannalta syrjäiseltä tutkimusalueelta johti nopeasti pienjyrsijöiden lisääntymiseen. Samalla lisääntyivät taudit.

Pelkästään laiduneläinten puute lisäsi aluskasvillisuuden määrää, mikä puolestaan tarjosi pienille saaliseläimille enemmän suojaa. Tämä vaikeutti myös saalistajien elämää alueella.

Sama ilmiö on havaittu myös ihmisen muokkaamilla alueilla, kuten kaupungeissa. Jyrsijät, eli hiiret ja rotat lisääntyvät heti, kun niitä metsästävät saalistajat poistuvat kuvioista. Kyse on jyrsijöiden nopeasta sopeutumiskyvystä.

Ilman petoeläimiä jyrsijöiden määrä villiintyy. Tosin piakkoin jotkut pedot sopeutuvat ihmisasutuksen läheisyyteen. Kaikki lajit eivät tähän kuitenkaan kykene, mikä vähentää suurten eläinlajien määrää.

Dirzo huomauttaa Stanfordin tiedotteessa, että suurten eläinten vaikutusta ekosysteemeihin on tutkittu, mutta ne saattavat näytellä suurempaa roolia muiden lajien kohtalon tiimoilta kuin mitä aiemmin on ajateltu. Nykyinen ekosysteemimme on noin 3,5 miljardin vuoden kehityksen ja evoluution tulos.

Mutta ihmisen vaikutus ei jää pelkästään selkärankaisiin, Dirzon tutkijat tekivät aineistostaan huolestuttavan havainnon. Viimeisen 35 vuoden aikana ihmiskunnan väkimäärä on kaksinkertaistunut yli 8 miljardiin. Samaan aikaan ekosysteemin selkärangattomat eläimet, kuten madot, perhoset ja kuoriaiset ovat vähentyneet noin 45 prosenttia.