Parin vuoden takainen sikainfluenssaepidemia saattoi tappaa huomattavasti enemmän ihmisiä kuin aiemmin on arvioitu, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimus on julkaistu arvostetussa brittiläisessä Lancet Infectious Diseases -julkaisussa tänään tiistaina.

Aiemmin laboratoriokokein on varmistettu, että noin 18 000 ihmistä ympäri maailman kuoli vuoden 2009 H1N1-epidemiaan. Maailman terveysjärjestö WHO sai uhriluvun julkistamisen jälkeen ankaraa kritiikkiä siitä, että tauti, joka ei senhetkisen tiedon mukaan ollut erityisen tappava, julistettiin pandemiaksi.

Uuden tutkimuksen mukaan laboratoriovarmistettu kuolleisuusluku oli kuitenkin vain murto-osa todellisesta kuolleiden määrästä. Tutkimuksen mukaan tautiin kuoli todennäköisesti noin 280 000 ihmistä pelkästään 12 ensimmäisen kuukauden aikana. Kaikkiaan tautiin saattoi kuolla yli 500 000 ihmistä, joista suuri osa Aasian ja Afrikan köyhissä maissa.

Tutkijoiden arvio on 15-kertainen verrattuna varmistettuun uhrilukuun. Arvio saatiin vertailemalla eri maiden tietoja tautiin sairastuneiden ja siihen kuolleiden määristä yleisiin kuolleisuuslukuihin ja muun muassa terveydenhoidon tasoon eri maissa.

Tutkimuksesta kertoi Suomessa ensin Helsingin Sanomat.