Suojelupoliisi epäilee, että terrorismirikoksista epäillyt Suomessa asuvat henkilöt aikoivat lähettää lapsia terroristileirille, kertoo Yle.

- Tässä on epäily siitä, että alaikäisiä lapsia olisi ollut tarkoitus lähettää Suomesta ulkomaille koulutusleireille, sanoo tutkinnanjohtaja Kaj Björkqvist Yle Uutisille.

Ylen mukaan hanke kaatui rahapulaan.

Tutkinta liittyy Somaliassa ja sen ulkopuolella toimivaan Al-Shabaab-terroristijärjestöön.

Poliisi ei ole aiemmin avannut Suomen ensimmäisen terrorismitutkinnan syitä tai sitä, mistä epäiltyjä varsinaisesti epäillään.