Palkittu kirjailija ja toimittaja Tuula-Liina Varis on Uuden Suomen kirjailijavieras maanantaina 15. joulukuuta. Varis on Suomen Kirjailijaliiton tuore puheenjohtaja, joka osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

– Erilaisissa järjestöissä, toimikunnissa ja projekteissa toimiminen tuntuu olevan ”toinen luontoni” yksinäisen kirjoitustyön vastapainoksi, joten tulevaisuudessakin varmaan yhteen jos toiseen paikkaan menen, jos kutsutaan. Esimerkiksi Sitran Muutoksen Suomi -työryhmässä toimiminen oli hyvin opettavaista, mielenkiintoista ja kaiken lisäksi hauskaa, Varis sanoo.

Kysy Varikselta, kirjoita kysymyksesi ja haastattele itse alla olevalle lomakkeella.

Sinusta löytyy googlaamalla paljon tietoa, hirvittääkö sinua se, mitä kaikkea verkosta saa selville? Mitä itse etsit?

– Jos tutkisin, mitä minusta löytyy, voisi hirvittääkin, mutta yritän olla sellaisten tutkimusten suhteen pidättyväinen. Itse etsin lähinnä tietoja, joita todella esim. työn takia tarvitsen. Kun tietokonetta käyttää joka päivä tuntikausia työntekoon, ei enää paljon viitsi huvin vuoksi surffailla.

Miltä sinusta tuntuu, että esimerkiksi vanha työnantajasi Kansan Uutiset siirtyy kokonaan verkkoon?

– Tuntuuhan se äkkiseltään oudolta. Mutta minulle Kansan Uutisten tärkein osio on Viikkolehti, ja se onneksi ilmestyy jatkossakin paperilla.

Onko kyse laman merkeistä vai uudesta arjesta, jonka mukana on mentävä?

– Kyllä kai kysymys on enemmästä kuin laman merkeistä, vaikka laman merkit voivat olla akuutti virike verkkoon menemiselle. Pakko vain totutella tähän ”uuteen arkeen” eli hyväksyä se, mihin ei voi vaikuttaa.

Vieläkö tarttuisit kirjoituskoneeseen, tekisit yhteiskunnallisen pamfletin, vai tyydyttääkö sinua työ Sitran ”viisaana” ja valtion virallisten toimikuntien jäsenyys?

– En ole ikinä tehnyt yhteiskunnallista pamflettia enkä osaa kuvitella sitä tekeväni. Jos tarkoitat vanhanaikaista mekaanista kirjoituskonetta, sitä on kieltämättä usein ikävä. Sillä voi kirjoittaa ihan missä vain, se ei oikkuile ja se tulostaakin saman tien. Erilaisissa järjestöissä, toimikunnissa ja projekteissa toimiminen tuntuu olevan ”toinen luontoni” yksinäisen kirjoitustyön vastapainoksi, joten tulevaisuudessakin varmaan yhteen jos toiseen paikkaan menen, jos kutsutaan. Esimerkiksi Sitran Muutoksen Suomi -työryhmässä toimiminen oli hyvin opettavaista, mielenkiintoista ja kaiken lisäksi hauskaa.

Johdat ensi vuoden alusta ensimmäisenä naisena kirjailijaliittoa, mikä muuttuu? Olet puhunut kulttuuririntamasta, eri järjestöjen yhteistyöstä. Eikö järjestöt pitäisi vain yhdistää?

– Järjestöjä ei suinkaan pidä yhdistää. Eri taiteenalojen ongelmat ja intressit eivät ole niin yhteneväisiä, vaikka paljon yhteistä onkin. Projekteissa yhteistyö on erittäin tärkeää, sitä tahtoisin edistää. Kulttuuririntama syntyy sitä kautta. Esimerkiksi taiteen alan järjestöjen yhteinen kamppailu tekijänoikeusasioiden opetusministeriöstä työ- ja elinkeinoministeriöön siirtämistä vastaan oli tuloksellinen ja hyvä kokemus yhteistyöstä.

Kuinka monta kirjailijaa Suomi elättää?

– Toivoisin, että elättäisi ainakin ne vajaat 600, jotka ovat Kirjailijaliiton jäseniä. Tai tekisi mahdolliseksi sen, että kirjailijat pystyivät itse elättämään itsensä kaunokirjallisella työllä edes vähän paremmin kuin nykyisin.

Millaisena näet kirjan tulevaisuuden? Miksi et ole valmis puolustamaan kaikkea kirjallisuutta ja kaikkia kustantajia? Oliko Kata Kärkkäisestä turhan paljon porua Hesarissa?

– Kirjan tulevaisuus on hyvä, mikään ei uhkaa sitä. Kirjailijan tulevaisuus ei välttämättä ole yhtä valoisa. Kaikki kustannustuotteet eivät ole kirjallisuutta eikä kaikkea julkaista kirjallisten ansioiden perusteella. Minun tehtäväni ei ole puolustaa kaikkea, mikä ilmestyy kansien välissä. En puolusta kustantajia, jotka riistävät kirjailijaa sopimuksilla, joiden seurauksena kirjailija käytännössä itse kustantaa kirjansa. Näitä Suomessa on. Kustantajan tehtävä on kustantaa, kirjailijan kirjoittaa ja saada siitä asiallinen palkkio. Jotain tietysti kertoo maan henkisestä ilmapiiristä ja median kulttuuripolitiikasta, että Hesari nostaa erityiseksi taistelutehtäväkseen Kata Kärkkäisen hyväksymisen Kirjailijaliittoon. Jokainen voi siitä tehdä omat johtopäätöksensä.

Irmassa kuvaat, kuinka kaurapuuro, iltatee ja kalsaripyykki ovat perheen intiimeintä ydintä, jota häiritsemään ei niin vain pääse kuka tahansa. Onko meillä enää jäljellä intiimiyttä?

– Sitä sopii kysyä. Ainakaan sukupuolielämä ei enää ole intiimiä.

Mitä tarkoitat sillä, että me ihmiset olemme toistemme tulkintoja?

– Yksinkertaisesti sitä, että mitään pitävää totuutta emme voi toisistamme tietää. Ihminen on itsekin itsensä tulkinta. Se juuri onkin mielenkiintoista.

Muutama vuosi sitten sanoit, että Arto Salmisen Paskateoriaa lukiessa sinun piti poistaa kirjasta kansilehti sitä julkisesti lukiessasi. Olet itse ronski kirjoittaja, ja vaikka Irmassa epäilet, että vittua ei kirjoiteta sanomalehtiin, vaan kirjoihin, on sana jo siirtynyt kaikkialle. Missä kulkee raja?

– Se Paskateorian kansipaperin poisto nyt oli leikkiä. Enemmän on totta se, että minun pitää poistaa kansipaperi tai ainakin peitellä sitä, jos esim. junassa joudun lukemaan itse kirjoittamaani kirjaa. Nolottaa, jos ihmiset ajattelevat, että tuo on niin itserakas, että lukee omaa kirjaansa. Joskus vain on esim. jonkin työn takia pakko. Eri aikoina eri sanat ovat sopivia tai sopimattomia, rajaa ei voi vetää, enkä minä ainakaan haluaisikaan.

Joko tiedät, millaisen muodon valitset seuraavaan kirjaasi? Voisitko kirjoittaa kirjoittamisesta?

– Seuraava kirjani on näillä näkymin novellikokoelma. Olen kirjoittanutkin kirjoittamisesta esim. Ihmisen ääni -sarjassa julkaistussa teoksessa Kaksi kesää, kaksi kirjaa. Toivoisinpa, että osaisin kirjoittaa kirjoittamisesta yhtä imponoivasti kuin esim. Hannu Raittila uudessa teoksessaan Ulkona. Tai Paavo Haavikko tuotannossaan. Tai Erno Paasilinna. Tai Tshehov kirjeissään.

– Ja onhan niitä vaikka kuinka paljon muitakin, mm. ne kymmenet naiset ja miehet, jotka ovat kertoneet kirjoittamisestaan luento- ja kirjasarjassa Miten kirjani ovat syntyneet.

Haastattelun kommentointi on suljettu. Kysy ja osallistu keskusteluun alla olevalla lomakkeella. Tuula-Liina Varis on Uuden Suomen vieraana maanantaina 15. joulukuuta kello 16-17.