Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö ja perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri tyrmäävät niin sanotun aktiivimalli 2:n.

Työministeri Jari Lindström (sin.) kertoi torstaina kutsuneensa työelämän keskusjärjestöt mukaan omatoimisen työnhaun mallin valmisteluun. Malli on jatkoa työttömyysturvan aktiivimallille.

Ylen ja Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan työttömän olisi haettava neljää työpaikkaa kuukaudessa, minkä lisäksi hänen pitäisi tehdä verkossa työllistymissuunnitelma. Suunnitelman etenemisestä pitäisi raportoida kuukausittain.

Ylen ja Helsingin Sanomien tietojen mukaan mallin tuoreimman esityksen mukaan ensimmäisestä laiminlyönnistä seuraisi varoitus tai huomautus. Toisesta laiminlyönnistä tulisi prosenttiperustainen vähennys tai 30 päivän karenssi, ja kolmas laiminlyönti pidentäisi karenssia kahteen kuukauteen.

–Hallituksen aktiivimalli 2 uusi isku työttömien kasvoille. Tässä siirtyy työvoimatoimistojen vastuu työttömälle. Hänen on haettava ja raportoitava hakemistaan töistä tai hurjat karenssit viuhuvat. Tuki ja ohjaus puuttuvat. Riski syrjäytymiselle suuri, jos itsetunto ei kunnossa, Ville Niinistö kommentoi Twitterissä.

Hän sanoo, että sekä aktiivimalli 1 että 2 kohdistuvat vaikutuksiltaan pahiten vaikeasti työllistyviin.

–Heiltä leikataan lähes 5 prosenttia ilman, että he voivat siihen itse vaikuttaa. Nyt heitä uhkaa isot karenssit, jos he eivät löydä usein sopivia töitä haettavaksi. Vaikka tarve olisi ohjaukseen ja apuun.

(Juttu jatkuu tviittien alla.)

Leena Meri puolestaan huomauttaa, ettei edellisenkään aktiivimallin ongelmakohtia ei ole vielä korjattu ja nyt suunnitteilla oleva uusi malli tuo niitä hänen mukaansa lisää.

–Minusta tässä ei ole mitään järkeä, että työnantajien sähköpostit täyttyvät hakemuksista. No, aktivoi se ainakin jokaista potentiaalista työnantajaa, kun vastailee, että kiitos en hae ketään töihin ja jne. Lisää työtä saadaan ehkä valtion hallintoon byrokratian lisääntyessä, kun jotkut lukevat päivät pitkät listoja mitä työtä kukakin on hakenut, Meri kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan .

Aktiivimalli 2 ei Meren mukaan edelleenkään ratkaise ongelmia, joita esimerkiksi vajaatyökykyiset tai haja-asutusalueilla asuvat kohtaavat.

–Kaikkia työttömiä ei pitäisikään lähestyä yhtenä massana. Myönteistä olisi, jos hankalasti työllistyvät saisivat enemmän tukea ja ohjausta. Nuorille taas yksittäisistä toimista palkkatuki on osoittanut eniten positiivisia vaikutuksia työllistymisen kannalta. Kaipaisin siis enemmän yksilöllistä, positiivista otetta ja kannustinta.

Hallitus lähettää esitysluonnoksen lausuntokierrokselle juhannuksen jälkeen. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2018.

Lue myös: Aktiivimallin seuraaja etenee – Yle ja HS: Työttömän pitäisi hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa