Perustuslakivaliokunnan varajäsen Ben Zyskowicz (kok.) myönsi Ylen Ykkösaamussa, että soten valinnanvapausesityksen yhtiöittämisvelvollisuudessa voi olla perustuslaillisia ongelmia. Hän kuitenkin vakuuttaa, että itse valinnanvapaus ei ole vaarassa.

–Valinnanvapaus ei ole törmäämässä perustuslaillisiin ongelmiin, Zyskowicz painotti ja viittasi siihen, että potilas voi valita, meneekö hän hoitoon yksityiselle vai julkiselle puolelle ja maksaa hoidostaan saman hinnan.

Zyskowicz kertoo, että valiokunnassa kritiikkiä on herättänyt nimenomaan yhtiöittämisvelvollisuus, jota oppositio on kutsunut pakkoyhtiöittämiseksi. Tämä ei Zyskowiczin mukaan ole kokoomukselle ”mikään ongelma”, vaan vain yksi vaihtoehto valinnanvapauden toteuttamiseksi.

Perustuslakivaliokunta antaa perjantaina lausuntonsa valinnanvapausmallista. Jos valiokunta toteaa yhtiöittämisvelvollisuuden perustuslain vastaiseksi, siitä on Zyskowiczin mukaan luovuttava, jolloin tarvitaan uusi valmistelu ja lisäaikaa.

–Se edellyttäisi vähän lisäaikaa, jonka hallitus tällaisessa tilanteessa käyttäisi siihen, että se antaisi eduskunnalle täydentävän esityksen, jossa muutettaisiin niitä kohtia, jotka on katsottu välttämättömäksi muuttaa tai toinen vaihtoehto, vähän radikaalimpi vaihtoehto on se, että hallitus vetäisi nykyisen paketin pois ja antaisi kokonaan uuden paketin.

Jos asia menee uudelleen valmisteltavaksi, tammikuulle aiotut maakuntavaalit todennäköisesti siirtyvät. Julkisuudessa puhutaan jatkuvasti siitä, että sote-uudistuksella on kiire. Zyskowiczin mukaan kiire tulee lähinnä maakuntavaalien ajankohdasta, joka ei hänen mielestään ole sellainen tekijä, jonka takia kannattaa hätiköidä.

–Jos se [huolellisuus] merkitsee maakuntavaalien siirtymistä muutamalla kuukaudella, niin ei se mikään ongelma ole.

Perustuslakivaliokunnan jäsen Maarit Feldt-Ranta (sd.) puolestaan sanoi lähetyksessä, että asialla on iso vaikutus paitsi soteen ja aluehallintoon myös maakuntavaaleihin.

–Hallituksen nykyisellään tuoma malli ei ehkä ole toteuttamiskelpoinen, mutta tällä viikolla tämä todella ratkeaa pitkälti, Feldt-Ranta sanoi.

Sekä Zyskowicz että Feldt-Ranta korostivat, etteivät voi tarkemmin kertoa julkisuudessa perustuslakivaliokunnan keskusteluista. Zyskowiczin (kok.). nousi valiokuntaan vasta viikko sitten Anne-Mari Virolaisen (kok.) tilalle. Eri arvioiden mukaan kokoomus halusi konkari-Zyskowiczin perustuslakivaliokuntaan varmistamaan kokoomuksen selustan sotessa.

Lue myös:

LM: Sote uhkaa keskeytyä – torppaava lausunto peruisi maakuntavaalitkin

Parjatulle vaihdokselle sinetti: Zyskowicz nousi perustuslakivaliokuntaan sittenkin ajoissa

Eduskunnan outo näytelmä puhuttaa: ”Ensin Sipilän ja Soinin manööveri, nyt kokoomuksen operaatio perustuslakivaliokunnassa”

Professori perkasi sote-laskua: ”Jokainen ihmettelyyn kulutettu tunti maksaa 8 miljoona euroa”

Kansanedustajalta sote-varoitus Juha Sipilälle: ”Pitäisi ensin testata, ettei kerralla mene koko Suomi sekaisin”

Nyt sanottiin ääneen ”ikävä totuus” Sipilän jättiuudistuksesta: ”Kokoomus maksaa kovan hinnan”