Kuva: Tiina Somerpuro

Tällä viikolla suomalaisille on kerrottu, että asiantuntijoiden näkemys koronavirustilanteesta on synkentynyt.

Eduskuntapuolueiden Säätytalon-kokoontumisen yhteydessä kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kertoi medialle asiantuntijoiden näkemyksestä, että erityisesti Uudellamaalla koronavirus on levinnyt hyvin nopeasti johtuen siitä, että alueelle on tullut tautia yllättävän nopeasti ulkomailta palaavien mukana.

Sen jälkeen vähintäänkin verhotut syytökset ovat lennelleet puolin ja toisin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen kommentoi Finavian ja lentoaseman tilannetta Ylen A-studiossa keskiviikkoiltana. Ohjelmassa huomioitiin, että Helsinki-Vantaan kentälle pystytettiin vasta nyt tiistaina valtion järjestämä neuvonantopiste, ja ulkomailta saapuvien matkustajien vapaa liikkuminen esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä on herättänyt huolta ja hämmennystä.

SELVITIMME LENTOKENTTÄSOTKUA, LUE JUTTU:

Salminen korosti, että THL on neuvoa-antava organisaatio, ei toimivaltainen viranomainen, joka voisi ryhtyä toimintaan lentoasemalla. Hän kertoi THL:n tehneen neuvonantajana jatkuvaa yhteistyötä Finavian, Tullin ja muiden lentoaseman viranomaisten kanssa.

”Mutta sitten se on niin, että niiden, jotka ovat oikeita toimijoita lentokentällä, kyllä heidän pitää itse myös olla valmiita tekemään ratkaisuja ja varautumaan”, Salminen sanoi.

”Ei tämä nyt ihan yllätyksenä voi tulla, että epidemia on päällä, kun tämä on kaksi kuukautta ollut tiedossa.”

Torstaina myös ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) suuntasi katseensa kohti lentokentän toimijoita.

”Eilen 7 ministeriä kokoontui toteamaan, että lentoasemallakin on johtaja ja siellä pitää antaa määräyksiä myös näistä ihan samoista asioista kuin täällä kotimaassa”, Haavisto suorastaan sivalsi.

LUE LISÄÄ:

Haaviston mukaan asia kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle, THL:lle ja Finavialle. Näin siis siitä huolimatta, että ulkoministeriö on se taho, joka parhaillaan esimerkiksi järjestää suomalaisille kotiutuslentoja ulkomailta.

Entä mitä sanoo Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki tähän THL:n ja ministerin kovaan kritiikkiin?

Mäki toteaa Uudelle Suomelle, ettei Finavialla ole ”sellaisia toimivaltuuksia matkustajiin, jota julkisuudessa on Finavialta paikoin vaadittu”.

Ei tässä tavallinen suomalainen voi muuta sanoa, kuin että anna mun kaikki kestää. Syytä osataan vierittää toisille, vaikka aivan jokainen taho voisi kantaa tässä tilanteessa yhteistä vastuuta. Tehdä ehkä vähän enemmänkin kuin mitä vähimmillään edellytetään. Vastuun pakoilun ja keskinäisen syyttelyn takia tästä vasta ruma sotku tulikin.

Kriisi on yhteinen. Pääministeri Sanna Marin (sd) korosti keskiviikkona tiedotustilaisuudessa, että jokainen suomalainen on vastuussa omasta toiminnastaan ja siitä, että noudattaa viranomaisten ohjeita.

Nyt voi enää toivoa, että myös viranomaiset ja päättäjät omaksuisivat saman asenteen.

No, yksi vastuunkantaja on sentään tällä viikolla löytynyt. Hän on sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Tuija Kumpulainen, joka – vasta toimittaja Susanne Päivärinnan tiukkasanaisen tenttaamisen jälkeen tosin – myönsi, että ministeriöiden välisen tiedonkulun takia sattui virhe Suomeen palaavien matkailijoiden kanssa.

LUE LISÄÄ:

Virheitä sattuu kaikille, eikä meistä kukaan ole ollut aiemmin tällaisen tilanteen edessä. Muiden syyttely ja vastuun pakoilu ei nyt kuitenkaan auta. Tärkeintä on ottaa näistä tapauksista opiksi – ja toimia yhdessä.

Mallia voi ottaa vaikkapa pääministeri Marinista.

Lentokenttien ohjeistuksen ”olisi pitänyt jo aiemmin olla selkeämpää”, hän myönsi suoraan torstaina eduskunnan kyselytunnilla.

Kirjoittaja on Uuden Suomen päätoimittaja.