Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) ihmettelee valtakunnansyyttäjän päätöstä esitutkinnan käynnistämisestä 15 vuotta vanhasta pamfletistaan.

Poliisi oli aiemmin päättänyt, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta eikä suorittaa esitutkintaa. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen päätti maanantaina toisin, ja on määrännyt poliisin aloittamaan esitutkinnan.

Valtakunnansyyttäjän mukaan on syytä epäillä, että Räsänen on syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja halventanut homoseksuaaleja heidän ihmisarvoaan loukkaavalla tavalla. Kyse on Luther-säätiön vuonna 2004 julkaisemasta ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen” -pamfletista.

”En katso syyllistyneeni rikokseen ja enkä aio perääntyä pamflettiin sisältyneistä näkemyksistäni. Kysymys on uskonvakaumuksesta. Mielelläni selvitän poliisille tarkemmin pamfletin sisältöä”, Räsänen toteaa tiedotteessaan.

Hän sanoo lisäksi Ylelle, että ei aio poistaa toiseen esitutkintaan liittyviä Twitter-viestejään eikä myöskään halua, että vanha pamfletti poistettaisiin.

”Kysymys on kristillisen uskon ytimestä, siitä miten ihminen pelastuu Jumalan yhteyteen ja iankaikkiseen elämään Jeesuksen sovitustyön kautta. Siksi on ratkaisevan tärkeää myös puhua synnistä, joka homoseksuaalisten tekojen osalta tänä päivänä halutaan kiistää”, Räsänen sanoo.

LUE LISÄÄ:

15 vuotta vanhan tekstin nouseminen rikostutkinnan kohteeksi on herättänyt ihmetystä. Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen mukaan tekstin iällä ei ole merkitystä, koska ”rikoksen tekoaika käsittää niin pitkän ajan kuin julkaisu on yleisön saatavilla ja levitettävissä”. Koska pamfletti on yhä saatavissa Luther-säätiön verkkosivuilla, ei rikos ole vanhentunut.

LUE LISÄÄ: