”Eikö teitä hävetä?” kysyi pääministeri Sanna Marin (sd) oppositiopuolue kokoomukselta eduskunnan välikysymyskeskustelussa tiistaina.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki perustelee Puheenvuoron blogikirjoituksessaan vastaustaan, joka itsessään on yksinkertainen.

”Vastaus Sanna Marinin kysymykseen on: ’Ei hävetä’”, Lepomäki kirjoittaa.

Marin ihmetteli kysymyksensä yhteydessä, kuten monet muutkin hallituspuolueiden edustajat, miksi sivistyspuolueeksikin kutsuttu kokoomus lähti mukaan perussuomalaisten välikysymykseen.

Lepomäki korostaa, että välikysymys ei tarkoita sitä, että kokoomuksen ja perussuomalaisten al-Hol-ratkaisut olisivat yhdenmukaisia.

”Toisin kuin julkinen keskustelu on antanut ymmärtää, kyse ei ollut opposition yhteisestä reseptikirjasta hallitukselle leirillä olevien Suomen kansalaisten asian hoitamiseksi, vaan kysymyslista hallitukselle epäselvyyksien oikaisemiseksi. Kansalla on oikeus tietää”, Lepomäki kirjoittaa.

Tosin sekä perussuomalaiset että kokoomus ovat linjanneet, että jos suomalaislapsia ei voida tuoda ilman äitejään, ei myöskään lapsia tule kotiuttaa. Kokoomuksen rivejä välikysymys ja al-Hol-linjaus ovat hajottaneet enemmän. Lepomäkikin puuttui välikysymyksen allekirjoittajien joukosta. LUE LISÄÄ:

Lepomäen mukaan oppositiopuolueet yhdisti tiedonjano ”hallituksen toimista, harhaanjohtavista puheista ja päättämättömyydestä”.

”Samalla se oli kehotus hallitukselle viimein tehdä ratkaisu. Avoimesti, oikeusvaltioperiaatetta ja kansainvälisiä sopimuksia kunnioittaen. Tähän kädenojennukseen hallitus tämän viikon maanantaina tarttui. Hyvä niin.”

”Tässä kysymyksessä oppositiolla ei myöskään ole käytettävissään kaikkea informaatiota ja tiedustelutietoa, joka hallituksella on käytettävissään. Siksi on outoa, että hallituksen taktiikkana on ollut kyseenalaistaa opposition rooli välikysymyksen laatijana”, Lepomäki ihmettelee.

Lepomäki arvostelee sitä, että hallitus teki periaatelinjauksen vasta maanantaina, vaikka sillä olisi ollut koko syksy aikaa toimia. Hän kritisoi jopa siitä, että Suomi ei ole vielä kotiuttanut ketään leiriltä.

”Muissa Pohjoismaissa ja esimerkiksi Saksassa hallitukset ovat tehneet periaatetason toimintalinjauksia jo kuukausia sitten, ja mikä tärkeintä, ne ovat myös toimineet. Orpolapsia on kotiutettu pitkin syksyä. Saksa toi jo elokuussa neljä lasta maahan. Tämän lisäksi joissain maissa on vireillä lakimuutoksia, jotka jatkossa selkiyttävät toimintaa vastaavissa tilanteissa.”

”Miksi Suomi ei siis edelleen ole tehnyt mitään, vaikka hallitus niin kovasti puhuu lasten- ja ihmisoikeuksien puolesta? Leirillä on tiettävästi kaksi suomalaista orpolasta. Heidän kohdallaan toimintalinjan muodostaminen on kaikista helpointa. Silti mitään ei ole tehty. Miksi? Tämä on se kysymys, joka minua edelleen askarruttaa”, kansanedustaja jatkaa.

Valtaosa oppositiosta on keskittänyt arvostelunsa siihen, että hallitus on edennyt valmistelussa liian pitkälle ja tiedottanut asiasta liian vähän.

Lehtitietojen mukaan leirillä on kaksi kuolleen suomalaisnaisen orpolasta. Sisäministeriöstä on kerrottu, että suomalaisorvoilla on leirillä heistä huolehtivia aikuisia, toisin kuin esimerkiksi Ruotsiin haetuilla orvoilla.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) myönsi tiistaina eduskunnassa, että Suomi on tullut al-Hol-asiassa jälkijunassa moniin muihin länsimaihin verrattuna. Tämä johtuu hänen mukaansa muun muassa ulkoministeriön ongelmista järjestää työtä asianmukaisesti. LUE LISÄÄ:

Lepomäen mukaan viime päivien ja viikkojen ”sakealta huutokuorolta” olisi vältytty, jos hallitus olisi tehnyt päätöksensä ajallaan.

”Ennen kaikkea hallitus on pelannut melkoista pokeria, sillä leirin olosuhteet ovat olleet haastavat, jopa hengenvaaralliset lapsille.”

LUE MYÖS: