Pääministeri Sanna Marin (sd) vastasi eduskunnan kyselytunnilla tiedusteluun kohua herättäneestä kysymyksestään, eikö kokoomusta hävetä toimintansa ja kannanottonsa al-Hol-välikysymyksen yhteydessä.

Kokoomuslaiset hermostuivat Marinin eduskunnan edessä antamasta lausunnosta ja vaativat tältä anteeksipyyntöä. Kyselytunnilla asiaa ei kuitenkaan nostanut esiin kokoomus vaan ex-kokoomuslainen, Liike Nytin kansanedustaja Harry Harkimo. Hän ihmetteli, kenen kanssa pääministerin mielestä saa tehdä yhteistyötä.

Pääministeri ei pyydellyt anteeksi, mutta selitti lausuntoaan.

”Omassa lausunnossani en viitannut siihen, onko oppositiolla mahdollisuus tehdä välikysymys vai ei”, Marin sanoi.

”Vaan pidän erittäin harmillisena, että kokoomus, perinteinen sivistyspuolue, puheenjohtajansa suulla on todennut, että [al-Holin leirin suomalaisia] lapsia ei pidä auttaa, jos se voisi tarkoittaa äitien auttamista.”

Marinin mukaan hän viittasi lausunnossaan myös siihen, että kokoomuksen riveistä ”kyseenalaistettiin erittäin vahvasti oikeusvaltion perusperiaate, vallan kolmijako-oppi”.

”Eli se, että hallitus ja eduskunta vastaavat politiikan tekemisestä, mutta emme vastaa yksilöitä koskevista päätöksistä”, Marin sanoi.

”Tästä pitää pitää kiinni. Olen pahoillani siitä, että kokoomus on lähtenyt tälle tielle.”

Marin lisäsi lukeneensa tarkkaan Demokraatin haastattelun, jossa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo linjasi, että lapsia ei tule ottaa Suomeen, jos se vaatisi samalla Isis-äitien tuloa Suomeen.

”Tämä on minun mielestäni järkyttävää”, Marin sanoi.

Marin lausui ”eikö teitä hävetä” -kommenttinsa juuri oikeusvaltioperiaatteeseen liittyneen virkkeen yhteydessä. Hänen tarkat sanansa eduskunnan välikysymyskeskustelussa olivat: ”Suomi on oikeusvaltio, minun hallitukseni tulee siitä pitämään kiinni. Tämän todettuani katson erityisesti kokoomukseen suuntaan ja kysyn: Eikö teitä hävetä?”.

Lopulliset päätökset yksittäisistä al-Hol-palautuksista tekevät lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten puitteissa toimivaltaiset viranomaiset, eivät poliitikot, vaikka hallitus antoikin asiasta viranomaisten toimintaa ohjaavan poliittisen periaatepäätöksen.

LUE MYÖS: