Antti Rinteen (sd) hallituksen Postin tapahtumien vuoksi eronneen Sirpa Paateron (sd) paluu Sanna Marinin (sd) hallituksen kuntaministeriksi on noussut uudelleen puheenaiheeksi. Sekä ex-pääministeri Antti Rinteen että Paateron toiminta herätti paljon kysymyksiä Posti-kriisin eri vaiheissa ja johti lopulta myös Rinteen eroon.

Julkisuudessa on yritetty saada selkoa erityisesti siitä, mitä Paatero tiesi Postin tilanteesta ja missä vaiheessa.

Tilanne alkoi eskaloitua, kun Antti Rinne sanoi eduskunnassa, että Postin johto olisi toiminut ”vastoin omistajan selkeää tahtotilaa”, kun 700 pakettilajittelijaa siirrettiin liikkeenluovutuksella Postin tytäryhtiöön. Rinne sanoi, että Paatero oli tehnyt Postin hallitukselle selväksi, ettei valtio-omistaja hyväksy siirtoa.

Ilta-Sanomien nyt joulun alla valtioneuvoston kansliasta haltuunsa saamien muistioiden mukaan Posti informoi silloista omistajaohjausministeriä Sirpa Paateroa suunnitelmistaan jo 7. kesäkuuta eli välittömästi Rinteen hallituksen muodostamisen jälkeen. Lehden tietojen mukaan Postin johto peräänkuulutti ”kovia ja nopeita kustannusleikkauksia” ja ilmoitti, että 2019–2021 on tehtävä ”toimenpiteitä” 150–200 miljoonan euron edestä. Ministerille arvioitiin, että postivolyymien lasku vähentää Postin tuloja arviolta 70 miljoonalla vuodessa.

Lue myös:

”Tämä ei enää yllätä ketään, mutta täytyy ihmetellä, että Paatero pystyi tämän jälkeen jatkamaan ministerinä. Valtaa on, mutta ei vastuuta”, entinen perussuomalaisten ja sinisten kansanedustaja, Espoon kaupunginvaltuutettu Simon Elo kommentoi Twitterissä.

Kokoomuksen Timo Heinonen ennakoi ”Postigateksi” kutsunut sotkun saavan nyt kokonaan uusia kierroksia.

”Mielenkiintoista nähdä nouseeko Paateron asema näiden jälkeen uudelleen esille ja arvioitavaksi”, hän vastaa Elolle.

Postin hallintoneuvoston puheenjohtaja Aki Lindén kertoi maanantai-iltana haluavansa aikaistaa hallintoneuvoston seuraavan kokouksen, joka on aikataulutettu vasta maaliskuuhun 2020.

”Haluan kokouksen tammi–helmikuun vaihteeseen seuraavan hallintoneuvoston kokouksen. Siinä käsiteltäisiin Postin työtaistelun jälkeistä tilannetta, miltä Postin tulevaisuus näyttää sekä keskusteltaisiin Postin kehityssuunnista”, hän sanoi Maaseudun tulevaisuudelle.

Lue lisää: