Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kertoo sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan joulukirjeessä, että tieto Suomeen viikonloppuna al-Holin leiriltä kotiutettujen kahden lapsen tilanteesta tuli kesken hallituksen istunnon viime viikon maanantaina.

”Puhuimme periaatteista, ja samaan aikaan joku oli jossain meidän avustamme riippuvainen. Heti hallituksen neuvottelun jälkeen virkamiehet tarvitsivat ohjeita. Voidaanko toimia vai pitääkö odottaa? Toimitaan. Lähdetäänkö heti? Kyllä. Tehdäänkö kaikkemme, että nämä lapset saadaan turvaan? Tehdään. Tällaisessa tilanteessa avun on tultava perille ajoissa. Onneksi oli valmistauduttu”, Haavisto kuvailee.

Lue myös:

Lapset kotiutettiin Suomeen lauantaina. Haavisto korostaa, että kyseessä ovat nimenomaan lapset.

”He eivät tiedä eikä heidän tarvitsekaan tietää, mitä heidän isänmaansa on heidän hyväkseen tehnyt. He ovat suomalaisia, ja Suomi on pitänyt taas kerran huolta omistaan. Jossakin olivat ne virkamiehet, jotka olivat valmiita vaaralliselle matkalle heitä auttamaan. Ehkä heillä oli omia, saman ikäisiä lapsia. En tiedä. Ehkä he vain osasivat ajatella, millainen on lapsen hätä, ja miltä lapsesta voi tuntua odottaminen, odottaminen – ja odottaminen. Ja jossakin oli sekin virkamies, joka oli jo etsinyt oikeankokoiset talvihaalarit, pipot ja tumput lapsille. Suomalaiset lapset elävät maassa, jossa vanhempien tekemät valinnat eivät ole heidän taakkansa. Maassa, jossa kaikille on taattu koulutus ja terveydenhuolto. Maassa, jossa kaupan kassasta voi tulla pääministeri – ja me olemme kaikki ylpeitä siitä.

Lue seuraavaksi:

Haavisto kommentoi lyhyesti myös eduskunnassa viime viikolla käytyä välikysymyskeskustelua, joka kesti seitsemän tuntia. Kaikkien oppositiopuolueiden jättämässä yhteisessä välikysymyksessä ihmeltiin Haaviston ja hallituksen sekavaa viestintää sekä toimintaa al-Holin tapauksessa. Haaviston luottamuksen puolesta äänesti 110 kansanedustajaa. Epäluottamukselle antoi äänensä 79 kansanedustajaa. Poissa oli 10 kansanedustajaa.

”Keskustelun viimeisinä aamuyön tunteina varapuhemies Antti Rinne huikkasi puhemiehen korokkeelta: ”Jaksatko, Pekka?” Ja vastasin: ”Jaksan.” Kuuntelin kaiken. Oli monenlaista puheenpartta. Mutta oli myös jylhiä, vakaumuksellisia puheenvuoroja lapsen oikeuksien puolesta. Kiitos niistä”, Haavisto kommentoi nyt.

Lue myös: