Ihmisoikeuksien kyseenalaistamisesta on tullut 2010-luvulla arkipäivän politiikkaa, arvioi kansanedustaja Veronika Honkasalo (vas).

Oikeistopopulistiset liikkeet flirttailevat Honkasalon mukaan äärioikeistolaisilla näkemyksillä, jotka salonkikelpoistuvat, kun niistä tulee vähitellen osa myös muiden puolueiden retoriikkaa.

LUE KANSANEDUSTAJAN LAAJA HAASTATTELU JA HENKILÖKUVA: Kansanedustaja Veronika Honkasalo roimii keskustelua loukkaantumisesta – Jussi Halla-ahon Tulli-tapauksesta ”olisin lentänyt puolueesta kuin leppäkeihäs”

Ilmiö on näkynyt viime viikkojen al-Hol-keskustelussa, jota Honkasalo pitää ala-arvoisena. Koko viime viikko oli Honkasalon mielestä ”poliittisessa lähihistoriassa karmeaa seurattavaa”.

”Oikeusvaltiota tunnutaan nyt horjuttavan joka kulmasta ennennäkemättömällä tavalla”, hän sanoo.

Honkasalo totesi vasemmistoliiton ryhmäpuheessa välikysymyskeskustelussa, että al-Holin leirillä on kuollut YK:n mukaan satoja lapsia, eikä vasemmistoliitto hyväksy yhdenkään suomalaislapsen jättämistä tietoisesti kuolemanvaaraan.

”Vakavaa huolta herättää tapa, jolla julkisessa keskustelussa ja tässä salissa epäinhimillistetään ihmisiä. Tämän on loputtava. Toisten ihmisyyden ja ihmisarvon kieltämällä on syyllistytty järkyttäviin hirmutekoihin ja vihollisina pidettyjen epäinhimilliseen kohteluun. Ihmismieli pystyy sanoinkuvaamattomaan julmuuteen silloin, kun toiselta riistetään ihmisyys”, Honkasalo sanoi vasemmistoliiton ryhmäpuheessa eduskunnassa.