Suomen Poliisijärjestöjen Liitto suhtautuu kriittisesti ajatukseen kannabiksen tai ylipäätään huumeiden käytön rangaistavuuden poistamisesta, vaikka liitolla ei virallista kantaa asiaan olekaan. Näin kertoo liiton puheenjohtaja Jonne Rinne Uudelle Suomelle.

”Me nähdään oikeasti työssämme huumausaineet ja vastaavat muut, niin kyllä meidän jäsenistön kanta on se, että haitat huumeista ovat aivan todelliset. Kun se kenttätilanne on meillä nähtävissä, niin tämä ei ole meille ideologinen kysymys. Kun me näemme ne haitat, niin tiedän sen, etteivät poliisikunnassa peukalot tässä tapauksessa nouse ylös”, Rinne sanoo.

LUE MYÖS:

”Suhtautumisemme on kriittinen”, Rinne sanoo.

Keskustelu kannabiksen ja muiden huumeiden dekriminalisoinnista lähti käyntiin kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseen tähtäävän kansalaisaloitteen etenemisestä eduskuntaan. Samalla tuli ilmi, että hallituspuolue vihreät kannattaa kaikkien laittomien päihteiden, eli kaikkien huumeiden käytön dekriminalisointia. Vihreiden kannan vahvisti myös puolueen puheenjohtaja Maria Ohisalo, joka toimii tällä hetkellä sisäministerinä.

”Puolueen puheenjohtajan tuleekin tehdä puoluepolitiikkaa, mutta tämä varmaan näkyy kansalaiskeskustelussa, että hän samaan aikaan on sisäministerinä. Ymmärrämme sen, että hän on myös puolueensa puheenjohtaja”, Rinne toteaa.

LUE MYÖS:

Rinne toivoo, että kun eduskunnassa aihetta käsitellään, kuullaan niin poliisin kuin terveydenhuollon kannat asiaan.

”Sieltä löytyvät käytäntö ja kokemukset.”

Rinteen mukaan joskus ajatellaan poliisin olevan pelkästään huumeiden käyttäjien perässä, mutta näin ei käytännössä ole. Rinteen mukaan käyttörikoksia valvotaan pääosin muun poliisitoiminnan yhteydessä.

”Kun on esimerkiksi häiriökäyttäytymistä tai mitä tahansa muuta, minkä vuoksi henkilö otetaan kiinni, hänelle tehdään tarkastus ja sen yhteydessä hallusta löytyy huumausainetta. Tätä on se kenttävalvonta”, Rinne kuvaa.

Poliisin fokus on käyttäjien sijaan huumekaupassa, joka säilyisi lainvastaisena käytön dekriminalisoinnista huolimatta.

”Ei meillä huumeiden käyttäjän rankaiseminen ole se ensisijainen asia koskaan. Poliisin tähtäimessä ovat puhtaasti maahantuonti- ja jakeluportaat”, Rinne sanoo.

Hänen mukaansa on vaikea arvioida, mitä vaikutuksia dekriminalisoinnilla olisi, mutta riskinä on, että markkina kasvaisi.

”Jos dekriminalisoidaan, niin on riski sille, että käyttäjien määrä kasvaa. Kysymys on silloin, laajeneeko markkinat. Tässäkin toimii kysynnän ja tarjonnan laki.”

”Tähän liittyy meidän huoli ja murhe”, Rinne sanoo.

LUE MYÖS: