Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa blogissaan seuraava kapteeniluutnantti James Mashiri arvioi tuoreessa kirjoituksessaan, että Venäjällä kynnys aseellisen voiman käyttöön on madaltunut ”pysyvästi”.
– Asevoiman käytöstä poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi on tullut Venäjän valtionjohdon uusi muotihuume, jonka vaarallisuudesta sen käyttäjät eivät ole kovinkaan huolissaan, Mashiri toteaa.
Blogissaan hän käy läpi 2000-luvulla alkanutta Venäjän suurvalta-aseman palauttamista sekä armeijan uudelleenrakentamista. Mashirin mukaan ensimmäiseksi puolustusbudjetin tuntuva nosto kohdennettiin kylmän sodan aikaisiin strategisiin pommikoneisiin.
Strategisten asejärjestelmien modernisoinnilla oli tarkoitus ”turvata Venäjän kyky ylläpitää uskottavaa strategista pelotetta”. Modernisoituja aseita käytettiin Georgian sodassa, joka oli Mashirin mukaan ”selvin merkki” uudesta aikakaudesta.
Kaluston modernisointi on vain kiihtynyt ja Venäjällä on käynnissä vuoteen 2020 asti 550 miljardin euron – eli noin kymmenen kertaa Suomen valtion vuosibudjettia suurempi – varusteluohjelma. Ensi vuonna käynnistyy toinen, uusi varusteluohjelma, jonka tarkoituksena on kehittää Venäjälle kyky iskeä ”minne päin maailmaa tahansa lähes välittömästi”.
– Venäjä vastustaa nykytilanteessa tätä ”globaalin iskun konseptia”, mutta kehittää tietysti itselleen samaa kykyä ns. kuudennen sukupolven sodankäynnin konseptilla, Mashiri kirjoittaa blogissaan.
– Kehittämisohjelmassa mainitaan mm. ”uusiin fysikaalisiin periaatteisiin perustuvien ja teholtaan ydinasetta vastaavien aseiden” ja ”miehittämättömien ilma- ja merialusten ja robotisoitujen asejärjestelmien ja kaluston laajamittainen käyttö.”
Kaluston modernisoinnin lisäksi Venäjällä on pidetty myös valtavia sotaharjoituksia. Presidentti Vladimir Putin määräsi heinäkuussa 2013 pidettäväksi valmiusharjoituksen, johon osallistui yhteensä 160 000 sotilasta kaikista Venäjän sotilaspiireistä. Se oli Mashirin mukaan maailman suurin sotaharjoitus 47 vuoteen. Sen jälkeen on Venäjällä järjestetty toistuvasti yhtä mittavia sotaharjoituksia.
Mashiri katsoo, että Venäjä onkin rakentanut itselleen ”käyttökelpoisen konventionaalisen sodankäynnin työkalun”.
– Tämän työkalun käyttöperiaatteita ja kehittämistä ohjaa Venäjän sotilasdoktriini, Mashiri toteaa ja lisää, että uudessa sotilasdoktriinissa nähdään kilpailua ja jännitteitä niin eri alueiden ja valtioiden kuin arvomaailmojen ja kehitysmallien välillä.
– Venäjän näkökulmasta käynnissä on vaikutusvallan vaiheittainen uudelleenjako uusien taloudellisen kasvun ja poliittisen vetovoiman keskusten hyväksi.
