Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoo ex-pääministeri Matti Vanhasen aloittaneen ikävän tavan suomalaisessa politiikassa.

- Politiikassa on uudenlaista leimakirveiden heittely. Sen aloitti Vanhanen Suomi-foorumissa ja heittelyä jatkoi pääministeri Kiviniemi. Kiviniemi sanoi, että Eero Heinäluoma flirttailee rasismin kanssa, Urpilainen sanoi tänään Ylen Ykkösaamussa.

Hän painotti sitä, että SDP ei aio omassa vaalikampanjassaan sortua "leimakirveiden" käyttöön. Urpilainen kiersi kysymyksen, joka koski ex-puoluejohtaja Paavo Lipposen aiempia esiintymisiä.

Urpilainen linjasi haastattelussa SDP:n tavoitteita huhtikuun vaaleihin. Hänen mukaansa suomalaisen yhteiskunnan tulee voittaa vallitseva "ahneuden ilmapiiri".

SDP painottaa vero-ohjelmassaan varallisuuden verotusta. Perussuomalaisten eilen julistamaa varallisuusveron palauttamista Urpilainen ei pitänyt hyvänä ideana. SDP oli hallituksessa, kun varallisuusvero poistettiin.

- Se on byrokraattinen vero, jota on helppo kiertää. Kannatamme varallisuuden korkeampaa verotusta, mutta se on tehtävä suuria perintöjä verottamalla, pääomaveroa korottamalla, suurten ei-asuinkäyttöön tarkoitettujen kiinteistöjen verottamista, Urpilainen sanoi.

Hän totesi, että tavoite varallisuuden verottamisesta on yhteinen perussuomalaisten kanssa.

- Keinot ovat erilaisia, Urpilainen sanoi.

SDP:n Urpilainen viittasi jälleen kokoomuslaisen politiikan lisäävän verotuksen kehitystä kohti tasaveroa. Kokoomus on kiistänyt kannattavansa tasaveroja, ja käynnistänyt jopa suuren lehti-ilmoituskampanjan, jossa kiistää väitteet.

Urpilainen laski, että prosentin korotus arvonlisäveron tarkoittaa "tavalliselle lapsiperheelle" noin 700 euron lisäyksen menoihin vuodessa. Hän ei määritellyt tavallista lapsiperhettä.