Bryssel

Jutta Urpilaisen valinta kansainvälisten kumppanuuksien komissaariksi eli kehityskomissaariksi etenee. Tiistaina Urpilainen oli Euroopan parlamentin kehitysvaliokunnan kuultavana Brysselissä kolmen tunnin ajan.

”Meidän pitää hylätä vanha narratiivi Afrikasta köyhyyden ja epästabiiliuden mantereena. Meidän pitää toivottaa tervetulleeksi Afrikka nuorena toivon ja vaurauden mantereena”, Urpilainen (sd) sanoi sujuvalla englannilla.

Urpilainen puhui paljon Afrikasta, koska hänen tehtävänään on muun muassa EU:n Afrikka-strategian luominen. Urpilainen ottaa vastuulleen koko EU:n kehityspolitiikan, mikä sisältää myös maahanmuuton juurisyihin puuttumisen.

Maahanmuutosta kysyttiinkin Urpilaiselta moneen otteeseen.

”Ainoa tapa saada kestävää maahanmuuttoa on puuttua juurisyihin lähtömaissa”, Urpilainen sanoi.

Häneltä kysyttiin, pitäisikö kehitysapua ehdollistaa maahanmuuton hallitsemiseksi.

”Olen rehellinen. En usko, että ehdollisuus lopettaisi maahanmuuton”, Urpilainen vastasi ja huomautti, että kehitysapu on vain yksi maiden rahavirroista, joten kehitysapu ei voi olla ainoa työkalu.

Urpilaista tentattiin myös kehitysavun määrästä ja siitä, miksi ­EU-maat eivät kasvata sitä. Vain muutama maa EU:ssa on saavuttanut YK:n tavoitteen antaa kehitysapuna 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan.

”Minusta kyse on poliittisesta tahdosta, eikä vain EU:ssa, vaan myös jäsenmaissa. Keskusteluun pitäisi ottaa mukaan valtiovarainministerit ja EU-maiden johtajat.”

EU ja jäsenmaat antavat eniten kehitysapua koko maailmassa. Viime vuonna summa oli lähes 75 miljardia euroa.

Urpilainen korosti, ettei EU halua vain antaja- ja saaja-suhdetta, vaan tasavertaisen kumppanuuden, mihin hänen salkkunsa nimikin viittaa. Hän puhui myös koulutuksen ja naisten tasa-arvon sekä köyhyyden vähentämisen puolesta.

Tilaisuuden jälkeen Urpilainen kertoi valinneensa EK:n Brysselin toimiston johtajan Taneli Lahden kabinettipäällikökseen. Lahti on toiminut aiemmin Jyrki Kataisen kabinettipäällikkönä ja komissaari Olli Rehnin kabinetin jäsenenä sekä virkamiehenä Euroopan komissiossa.